Ministeri Brax vaaliehdokkaiden maksutonta näkyvyyttä tarkastelleen selvityshenkilötyön luovutustilaisuudessa 12.4.2010

Kampanjabudjettien kasvaessa ehdokkaat joutuvat rakentamaan kampanjansa varsin epätasa-arvoisista lähtöasetelmista. Toisilla tukena on iso kampanjabudjetti ja/tai tunnettuus äänestäjien tai suuren yleisön keskuudessa. Tuntemattoman ehdokkaan on ollut vaikea lähteä haastamaan tuttuja kasvoja ilman isoja taloudellisia panostuksia. Tämä on ongelma sekä ehdokkaiden että äänestäjien näkökulmasta. On tärkeää, että äänestäjällä on mahdollisuus saada riittävästi tietoa kaikista tarjolla olevista ehdokkaista ennen äänestyspäätöstään.

On hyvä, että vaalirahoituksen avoimuutta ja valvontaa on Suomessa lisätty ja tullaan edelleen lisäämään. Yhtenä seurauksena viimevuosien vaalirahakeskustelusta on, että rahoittajat todennäköisesti ovat aikaisempaa varovaisempia tarjoamaan ehdokkaille tukea kampanjoiden järjestämiseen. Tämän voidaan ajatella tasa-arvoistavan ehdokkaiden lähtötilannetta. Toisaalta vaalirahan vähentyminen kasvattaa entisestään juopaa tuttujen ja tuntemattomien ehdokkaiden välillä.

Vaalirahoituksen uudistamistyön yhteydessä - ja myös valmisteltaessa ensimmäistä suomalaista demokratiapoliittista asiakirjaa hallituksen käsittelyyn - on noussut esille tarve vahvistaa myös julkisen vallan toimin vaalitiedotusta ja ehdokkaiden tasapuolista näkyvyyttä äänestäjien tiedonsaannin turvaamiseksi.

Oikeusministeriön Johanna Korhoselle antaman toimeksiannon tavoitteena on ollut saada tähän konkreettisia ehdotuksia. Selvityksessä pyydettiin tarkastelemaan sekä internetin tarjoamia mahdollisuuksia että näkyvyyttä perinteisessä painetussa, sähköisessä ja ulkomediassa. Ennen kaikkea Korhoselta toivottiin viestiä hallinnolle siitä, miten julkinen valta voi vahvistaa ehdokkaiden tasapuolista näkyvyyttä. Samalla selvityshenkilöllä oli mahdollisuus tarkastella myös muiden toimijoiden keinoja edistää kansalaisten tasapuolista tiedonsaantia ehdokkaista.

Korhonen nostaa raportissaan esille tärkeän kysymyksen siitä, keiden tiedonsaantia ylipäätään on ensisijaisesti tarpeen vahvistaa: tulisiko julkisen vallan resurssein tukea ennen kaikkea äänestäjinä vähemmän aktiivisten ryhmien tiedonsaantia. Ehdokkaiden tasapuolisen kohtelun näkökulmasta on tärkeää pohtia ehdokkaiden näkyvyyttä yleisesti, ei yksinomaan esimerkiksi nuorten äänestäjien näkökulmasta. Äänestäjien tiedonsaannin näkökulmasta taas on perusteltua miettiä, millä kaikilla äänestäjäryhmillä on jo nyt kohtuullisen hyvät mahdollisuudet ja valmiudet saada tietoa ehdokkaista äänestyspäätöksensä tueksi, ja keitä olemassa oleva tieto mahdollisesti ei tällä hetkellä yhtä hyvin tavoita.

Äänestysaktiivisuus vaihtelee eri ryhmissä huomattavasti. Passiivisimpia ovat heikommin koulutetut nuoret miehet, mutta nuorten äänestysaktiivisuus on yleisemminkin heikompi kuin varttuneempien. Nuorten äänestysaktiivisuuden ero keskimääräiseen äänestysaktiivisuuteen on meillä huomattavan suurikansainvälisestikin verrattuna. Toisaalta tutkimuksista tiedetään, että verkko poliittisen tiedon lähteenä on erityisen merkityksellinen alle 30- tai 35-vuotiaille eli juuri niille ikäryhmille, joissa herkemmin jätetään äänestämättä. On viitteitä siitä, että esimerkiksi juuri näissä nuoremmissa ikäryhmissä vaalikoneet koetaan vahvemmin todellisina tietolähteinä kuin taas vanhemmille ikäryhmille vaalikoneet ovat ehkä enemmän viihdettä, jolla ei kuitenkaan ole juurikaan vaikutusta äänestyspäätöksiin.

Raportissaan Johanna Korhonen haastaa hallintoa kehittämään omia verkkopalveluitaan siten, että kansalaisilla olisi mahdollisuus niiden avulla tutustua ehdokkaisiin ja mahdollisesti myös käydä vuoropuhelua ehdokkaiden kanssa. Vaikka poliittista keskustelua käydään jo aktiivisesti verkossa ja esimerkiksi yhä useammat kansanedustajatovat läsnä sosiaalisessa mediassa, julkinen valta ei toistaiseksi ole kovin hyvin onnistunut hyödyntämään internetin ja sosiaalisen median mahdollisuuksia demokratian edistämiseksi.

Parhaillaan on kuitenkin käynnissä kunnianhimoisia kehittämishankkeita tällä alueella. Vaalitiedotuksen kehittäminen verkossa ja myös Korhosen ehdottama jonkinlainen "vaalienvälikone" niveltyvät luontevasti näihin käynnissä oleviin hankkeisiin, ja voidaan ajatella, että näillä toimenpiteillä voidaan myös vahvistaa erityisesti nuorempien ikäryhmien mahdollisuutta saada tietoa ehdokkaista. On toisaalta myös tärkeää huomata, että verkko ei enää ole vain nuorten tiedonsaantikanava, vaan työssäkäyvän aktiiviväestön ohella myös esimerkiksi eläkeläisten verkonkäyttö lisääntyy nopeasti.

Samalla on kuitenkin tärkeää muistaa, että kaikille internet ei edelleenkään ole luonteva toimintaympäristö. Siksi esimerkiksi ehdotukset kirjastojen vaali-infopisteistä tai koteihin lähetettävistä oman vaalipiirin ehdokaslistoista ovat jatkopohdinnan kannalta tärkeitä.

Selvityksestä nousee hyvin esille, että mitään "kikka kuutosta" tuskin on olemassa, vaan ehdokkaiden näkyvyyden vahvistaminen edellyttäisi monentyyppisiä ja monien eri toimijoiden toimenpiteitä. Selvityshenkilö lienee oikeassa arviossaan, että julkisin varoin rahoitettavaan ehdokkaiden näkyvyyteen esimerkiksi sanomalehdistössä ei käytännössä ole edellytyksiä tai edes perusteita.

Johanna Korhonen nostaa selvityksessään lopuksi esille tärkeän näkökulman - kysymyksen siitä, millä tavoin yhteiskunnassamme suhtaudutaan politiikkaan ja ehdokkaaksi ryhtyviin ihmisiin. Korhonen kysyy, onko poliittinen aktiivisuus mielestämme osoitus rikollisesta mielenlaadusta vai miksi politiikka halutaan usein mielellään sulkea esimerkiksi koulujen tai vaikkapa kauppakeskusten ulkopuolelle. Tämä on tärkeä kysymys, kun mietitään mihin suuntaan äänestysaktiivisuus jatkossa kehittyy tai mikä ylipäätään on edustuksellisen demokratian uskottavuus tulevina aikoina. On suuri ristiriita, jos yhteiskunnassa vallitsee henki, että politiikka on jollakin tavoin lähtökohtaisesti kielteinen asia, jolta esimerkiksi lapsia tulee suojella. Samalla kuitenkin odotamme, että yhä uudet äänestäjäsukupolvet kokisivat ehdokkaaksi ryhtymisen ja äänestämisen mielekkääksi tavaksi osallistua ja vaikuttaa.

Valtioneuvosto linjasi helmikuun alussa oikeusministeriön johdolla tapahtuneen valmistelun pohjalta keinoja kansalaisten osallistumismahdollisuuksien ja demokratian vahvistamiseksi. Yhtenä keskeisenä teemana tuossa periaatepäätöksessä nousee se, että koulujen kynnystä käsitellä poliittis-yhteiskunnallisia sisältöjä tulee madaltaa ja koulujen demokratiakasvatusta kehittää suuntaan, joka antaa nykyistä paremmat eväät lapsille ja nuorille rakentaa omaa identiteettiään osallistuvina kansalaisina ja äänestäjinä.

--

Keskustelu ja valmistelutyö ehdokkaiden tasapuolisen näkyvyyden ja äänestäjien tiedonsaannin turvaamisesta jatkuu kevään aikana. Keskustelu kuulemisfoorumi Otakantaa.fi:ssä avautuu tänään. Palvelussa on mahdollisuus ottaa kantaa Johanna Korhosen raportissa esitettyihin toimenpiteisiin ja tuoda esiin uusia ehdotuksia. Näillä näkymin touko-kesäkuun vaihteessa on tarkoitus kutsua puolueiden, kuntaliiton, kaupan alan, median ja kansalaisjärjestöjen edustajia koolle pyöreän pöydän keskusteluun, jossa ehdokkaiden tasapuolisen näkyvyyden ohella tarkoituksena on myös pohtia keinoja äänestysaktiivisuuden vahvistamiseen kevään 2011 eduskuntavaaleissa.