Oikeusministeri Tuija Brax Pykälä ry:n 75-vuotisjuhlavuoden avajaisissa 2.2.2010

Yhdistyksen puheenjohtajan Jerry Hultinin ja dekaani Kimmo Nuotion puheissa nousivat esiin oikeustieteellisen tiedekunnan ja sen opiskelijoiden tilanne. Kuten juhlavuoteen ja sen avaukseen kuuluu, varmasti tulemme kuulemaan paljon hauskoja juttuja juristikunnan Pykälä-ajoilta.

Helsingin oikeustieteellisen tiedekunnan opiskelijoiden järjestö kokoaa yhteen laajasti nuorta juristikuntaa, ja sillä on pitkä ja ansiokas historia. Juhlaperinteet ovat kunniakkaat: Eittämättä juhlavuonna niitä jatketaan monipuolisella juhlinnalla.

Juristin työssä kohtaamme useimmiten vaikeita riitatilanteita ja rikosasioita, ja nyt tavatessani teitä, hyvät kanssajuristit, halusin nostaa juhlapuheessani esiin lähisuhdeväkivallan ja sen, mitä voimme tehdä sen vähentämiseksi.

Tämä vuosi alkoi surullisen ja ehkä hämmentyneenkin tunnelman vallitessa. Kauppakeskus Sellossa ja espoolaisissa kodeissa tapahtuneet ampumiset herättivät ihmisissä monenlaista pohdintaa ja huoltakin. Koska osa surmatöistä tapahtui julkisella paikalla, tapahtumat yhdistyivät ajatuksissa Myyrmannin, Kauhajoen ja Jokelan tapahtumiin. Pian saimme kuitenkin tietää, että taustalla oli lähestymiskielto ja päättynyt parisuhde.

Perheväkivalta on väkivaltaa, jota ympäröi hiljaisuus. Väkivallasta ei puhuta ulkopuolisille. Hiljaisuus tekee uhrin auttamisen vaikeaksi.

Meillä on Suomessa kuitenkin muutamia luotettavia tietolähteitä, joista saamme tietoa tästä vaietusta ongelmasta. Perheväkivallasta kärsivät eniten ne, jotka ovat riippuvuussuhteessa, kuten naiset ja lapset.

Kuten monet varmaan tietävätkin, korkea henkirikollisuuden määrä leimaa Suomen väkivaltaongelmaa. Kaikista henkirikoksista perhepiirissä tapahtuu runsas kolmasosa. Perhepiirissä tapahtuvista henkirikoksista yleisempiä ovat tapaukset, joissa parisuhdekumppani surmaa naisen.

Suomessa kuolee 1,2 naista 100 000 naista kohden. Tämä on 11. korkein luku Euroopan Unionin jäsenmaista. Moni näistä kuolemista olisi ollut mahdollisesti ehkäistävissä, sillä henkirikosta on usein edeltänyt pitkään jatkunut väkivalta parisuhteessa. Tuore selvitys kertoo, että naisen ollessa uhrina lähes puolessa puolison tekemistä henkirikoksista tekijä on pahoinpidellyt uhria aiemmin.

Vanhempien lapsiin kohdistamat henkirikokset ovat onneksi Suomessa harvinaisempia. Silti muutama [ei tarkkaa lukua nettiin, tieto vaihtelee, neljästä ylöspäin] lapsi kuolee vuosittain vanhempansa surmaamana.

Kyselytutkimusten pohjalta tiedämme, että lähes joka kymmenes parisuhteessa oleva nainen on kokenut väkivaltaa tai sillä uhkailua nykyisessä parisuhteessaan. Useiden tutkimusten mukaan etenkin parisuhdeväkivalta on luonteeltaan toistuvaa, se muuttuu vakavammaksi toistuessaan ja uhri kykenee harvoin katkaisemaan kierteen omin avuin. Parisuhdeväkivalta on usein jatkunut pitkään ennen kuin siitä ilmoitetaan poliisille.

Samoin, lähes joka kymmenes lapsi on kokenut viimeksi kuluneen vuoden aikana jommankumman vanhemman väkivaltaa. Noin 16 prosenttia lapsista oli nähnyt vanhempien toisilleen tekemää väkivaltaa kotonaan. Usein samat lapset ovat sekä väkivallan uhreja että sen todistajia.

Lasten kokema ja näkemä väkivalta vaikuttaa monella tavoin psyykkiseen kehitykseen. Väkivallan kokeminen ja sen todistaminen voi aiheuttaa ongelmia myöhemmin sosiaalisissa suhteissa, oppimisessa ja rikoskäyttäytymisessä. Ennalta ehkäisyn kannalta tärkeää olisikin puuttua kaikkeen perheessä esiintyvään väkivaltaan.

Väkivallan uusimisen riskiä on mahdollista arvioida. Suomessa on tarkoitus kokeilla Englannin Cardiffissa kehitettyä Multi-Agency Risk Assessment Conference MARAC-menetelmää. Menetelmän avulla on onnistuttu vähentämään toistuvaa väkivaltaa.

Cardiffissa on käytössä standardoitu kyselylomake, jonka pohjalta tehdään arviointi. Kysymykset liittyvät perheen väkivaltahistoriaan ja laajemminkin perheen tilanteeseen. Tilannetta analysoimalla voidaan muodostaa melko yksinkertaisesti käsitys siitä, kuuluuko uhri riskiryhmään.

Yksi kysymyksistä on, tunteeko uhri olevansa eristyksissä perheestä tai ystävistä, yrittääkö väkivallan tekijä esimerkiksi estää uhria tapaamasta ystäviä, perhettä, tai vaikkapa lääkäriä tai muita viranomaisia? Tämä eristäminen on yksi riskitekijä, ja voi kertoa tilanteesta.

Riskikartoituksen perusteella osa tapauksista ohjataan moniammatilliseen työryhmään. Cardiffissa riskin arviointi tapahtui säännöllisesti kokoontuvissa moniammatillisissa työryhmissä, joissa olivat osallisia kaikki uhrin elämäntilanteen kannalta relevantit. Kokouksissa keskusteltiin uhrin tilanteesta ja laadittiin suunnitelma hänen tilanteensa parantamiseksi.

Tämä on kokeilu, joka Suomen kaltaisessa maassa kannattaa ehdottomasti toteuttaa, ja mikäli kokemukset ovat hyviä, laajentaa käyttöön koko maassa.

Oikeusministeriössä olemme etsineet uusia keinoja puuttua myös rikosoikeuden keinoin lähisuhdeväkivaltaan.

Viime kesänä vastaanottamassani työryhmämietinnössä esitetään, että tietyt läheissuhteissa tapahtuneet lievät pahoinpitelyt säädetään perustunnusmerkistön mukaisiksi pahoinpitelyiksi. Lisäedellytyksenä on, ettei teko tästä huolimatta ole vähäinen.

Uudistuksella voitaisiin parantaa puuttumista lähisuhteissa tapahtuvaan väkivaltaan sekä käytännössä ankaroitettaisiin lähisuhteessa tapahtuvan lievänkin väkivallan rangaistusasteikkoa.

Lievä pahoinpitely on Suomessa asianomistajarikos. Tutkinnan käynnistäminen, syyttäminen ja sen myötä rangaistukseen tuomitseminen edellyttävät uhrin myötävaikutusta. Sen sijaan törkeä pahoinpitely ja pahoinpitelyn perustekomuoto ovat virallisen syytteen alaisia.

Kun pohditaan rajaa lievän pahoinpitelyn ja perusmuotoisen pahoinpitelyn välillä, poliisin harkintaan voi vaikuttaa se, että uhrilla halutaan säilyttää päätösvalta asiassa (Sirén, Reino & Tuominen, Martti: Pahoinpitelyrikokset 1995 ja 1999, Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos 197/2003, 61-62).

Läheissuhteisiin liittyy usein fyysisiä ja psyykkisiä alistussuhteita, jotka vaikuttavat asianomistajan harkintakykyyn. Läheissuhteessa voi esiintyä suoraa painostusta "luopua syytteistä". Toisaalta suoraa tai epäsuoraa painostusta voi tulla muulta lähipiiriltä. Nykyään kun uhri ei tee rangaistusvaatimusta, myös rikoksen esitukinta jätetään tekemättä.

Aikanaan yksityisellä paikalla tapahtuvat pahoinpitelyt olivat asianomistajarikoksia, vaikka sama tapahtuma julkisella paikalla oli virallisen syytteen alainen teko. Tästä erottelusta luovuttiin vuonna 1995. Vuonna 2004 rikoslaista kumottiin niin sanottu vakaan tahdon pykälä, joka mahdollisti syyttämättä jättämisen pahoinpitelystä, jos asianomistaja sitä omasta vakaasta tahdosta pyysi, eikä tärkeä yleinen tai yksityinen etu vaatinut syytteen nostamista. Nyt samaa painotusta halutaan edelleen vahvistaa: läheissuhteissa tapahtuva lieväkin väkivalta saatettaisiin viralliseen syytteen alle. Muutoksella halutaan osoittaa, että yhteiskunta tuomitsee kaiken väkivallankäytön läheissuhteissa.

Muutos olisi myös vaikuttava, koska jatkossa esitutkinta olisi aina käynnistettävä väkivallan kohdistuessa läheiseen. Tämän seurauksena yhä useampi tällainen lähisuhteessa tapahtunut pahoinpitely johtaa myös rangaistukseen. Esitutkinnan ja rangaistuksen yhdessä voidaan arvioida parantavan uhrin asemaa niin, että se voi auttaa katkaisemaan rikoksen uusimiskierteen.

Asiaa koskeva hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnan käsittelyyn vielä tänä keväänä. Esityksen on arvioitu maksavan 10 miljoonaa euroa, koska syyttäjän, poliisin ja tuomioistuimen työmäärät kasvaisivat. Uudistuksen rahoituksesta päätetään hallituksen kehysriihessä.

Kuten alussa totesin, perheväkivalta on väkivaltaa, jota ympäröi hiljaisuus. Raskasta perheväkivallassa on myös se, että uhriksi joutuneella tai väkivaltaa seuranneella lapsella on moninkertainen riski syyllistyä itse väkivaltaan.

Kaikkea väkivaltaa ja kaikkia kauheita tapahtumia emme voi estää. Voimme kuitenkin oppia näistä tapahtumista, jotka ovat meidät pysäyttäneet. Jokainen meistä näkee työssään, opinnoissaan ja arkielämässään tilanteita, jotka hämmentävät ja joihin on vaikea suhtautua. Yhteinen etumme on, että väkivallasta ilmoitetaan poliisille ja tietyissä tapauksissa myös sosiaaliviranomaisille, ja väkivallan kierre saadaan katkeamaan.

Suomalaisen juristikunnan asenteilla ja toimilla on suuri merkitys, kun muutetaan suomalaista häpeän ja vaikenemisen kulttuuria. Tässä työssä tarvitaan meitä kaikkia.

Toivotan Pykälä ry:lle hyvää 75-vuotisjuhlavuotta.