Oikeusministeriön hallinnonala valtion talousarvioesityksessä vuodelle 2025
23.9.2024 14.14
OM
Hallitus esittää vuoden 2025 talousarvioesityksessä oikeusministeriön hallinnonalalle määrärahoja kaikkiaan 1,2 miljardia euroa. Kokonaismäärärahan taso on 26 miljoonaa euroa enemmän kuin kuluvan vuoden varsinaisessa talousarviossa, kun vuosittain vaihtelevia vaalimenoja ei huomioida. Lisärahoitusta varattiin muun muassa vankiloiden turvatekniikkaan.
Violetti ja valkoinen – värillä on väliä tuplavaaleissa
24.9.2024 14.40
OM
Ensi keväänä järjestettävät vaalit tulevat olemaan hieman erilaiset kuin aikaisemmin. Se johtuu siitä, että silloin toimitetaan samalla kertaa kahdet vaalit, aluevaalit ja kuntavaalit. Siksi vaalien nimi on alue- ja kuntavaalit, kirjoittaa vaalijohtaja Arto Jääskeläinen kolumnissaan.
Yhdenvertaisuussuunnittelu varhaiskasvatuksessa toimipaikkatasolta ylemmälle tasolle
23.9.2024 13.51
OM
Hallitus esittää muutoksia yhdenvertaisuuslakiin koskien yhdenvertaisuuden edistämistä varhaiskasvatuksessa. Laki ei enää velvoittaisi varhaiskasvatuksen järjestäjiä laatimaan toimipaikkakohtaisia toiminnallisia yhdenvertaisuussuunnitelmia. Kaikkien varhaiskasvatuksen järjestäjien ja palveluntuottajien olisi laadittava yhdenvertaisuussuunnitelma, mutta se voisi jatkossa olla yhteinen kaikille kyseisen toimijan toimipaikoille.
Työryhmä valmistelemaan muutoksia työperäistä hyväksikäyttöä koskevaan lainsäädäntöön
23.9.2024 11.43
OM
Oikeusministeriö on asettanut työryhmän valmistelemaan muutoksia työperäistä hyväksikäyttöä koskevaan rikoslainsäädäntöön.
Järjestyksessään toinen Y-tapahtuma järjestetään lauantaina 21. syyskuuta Helsingissä
20.9.2024 8.49
OM
Ilmaistapahtuma nostaa esiin yhdenvertaisuuteen liittyviä teemoja kulttuurin ja puheohjelman kautta.
Suomi mukana Ukrainan rauhansuunnitelmaa käsittelevässä konferenssissa
19.9.2024 18.31
OM
Ukrainan järjestämässä konferenssissa torstaina 19. syyskuuta keskusteltiin Venäjän vastuuvelvollisuudesta rauhan saavuttamiseksi. Suomesta tilaisuuteen osallistuivat oikeusministeriön kansliapäällikön sijainen, osastopäällikkö Antti Leinonen, tasavallan presidentin kanslian kansliapäällikön sijainen Juha Rainne sekä valtakunnansyyttäjä Ari-Pekka Koivisto.
Uusimmat
Oikeusministeriön hallinnonala valtion talousarvioesityksessä vuodelle 2025
OM
Tiedote
23.9.2024 14.14
Yhdenvertaisuussuunnittelu varhaiskasvatuksessa toimipaikkatasolta ylemmälle tasolle
OM
Tiedote
23.9.2024 13.51
Työryhmä valmistelemaan muutoksia työperäistä hyväksikäyttöä koskevaan lainsäädäntöön
OM
Tiedote
23.9.2024 11.43
Järjestyksessään toinen Y-tapahtuma järjestetään lauantaina 21. syyskuuta Helsingissä
OM
Tiedote
20.9.2024 8.49
Kolumnit
Violetti ja valkoinen – värillä on väliä tuplavaaleissa
Arto Jääskeläinen
OM
Kolumni
24.9.2024 14.40
Kansalaisyhteiskunnan tilaa koskevaa tietoperustaa rakentamassa
Mikko Lehtonen
Saara Sahinoja
OM
Kolumni
12.9.2024 14.31
-
Oikeusvaltio
Suomalainen demokratia nojaa oikeusvaltioon. Oikeusministeriö huolehtii oikeusvaltion toimivuudesta.
-
Perustuslaki
Perustuslaki on kaiken lainsäädännön ja julkisen vallan käytön perusta. Vastaamme yhteiskunnan peruslainsäädännön, kuten ihmisten perusoikeuksiin ja oikeusturvaan liittyvien lakien hyvästä valmistelusta.
-
Oikeusministeriö työnantajana
Teemme ministeriössä töitä avoimemman, aktiivisemman ja turvallisemman yhteiskunnan eteen. Ministeriössä työskentelee noin 240 asiantuntevaa virkamiestä erilaisissa tehtävissä.