Bottien vaikuttavuus Twitterissä kuntavaalien alla vähäistä
ELEBOT-2021-tutkimushankkeen loppuraportin mukaan sosiaalisessa mediassa toimivien automatisoitujen bottitilien yritykset vaikuttaa kevään kuntavaaleihin jäivät vähäisiksi. Asiassa ei ole tapahtunut suurta muutosta 2019 eduskuntavaaleihin nähden.
Sosiaalisessa mediassa toimivia automatisoituja bottitilejä on viime vuosina käytetty vaalivaikuttamisen välineenä ympäri maailmaa.
Aalto yliopiston Tietotekniikan laitoksen ja Helsingin yliopiston Valtiotieteellisen tiedekunnan tutkijoiden yhteisessä ELEBOT-2021-hankkeessa tutkittiin Twitterissä esiintyvää automatisoitua toimintaa kuntavaalien aikaan touko-kesäkuussa 2021. Tutkimushankkeessa selvitettiin myös, missä määrin tuolloin Twitterissä käydyssä poliittisessa keskustelussa esiintyi alustan jäädyttämiä tai poistamia pysäytettyjä tilejä.
Raportin tulosten mukaan botin kaltaisia tilejä oli vähän ja niiden vaikuttavuus poliittiseen keskusteluun jäi matalalle tasolle. Asiassa ei ole tapahtunut suurta muutosta, sillä myös vuoden 2019 eduskuntavaalien aikaan bottien määrä ja vaikuttavuus oli vähäistä.
Pysäytettyjä tilejä esiintyi kuntavaalien yhteydessä hyvin vähän. Eduskuntavaalien 2019 aikaan pysäytettyjä tilejä oli havaittavissa enemmän.
Hankkeessa selvitettiin myös botin kaltaisten tilien ja pysäytettyjen tilien yhteyttä erilaisiin mielipidekupliin.
Tutkijat keräsivät 1 124 550 viestistä koostuvan aineiston touko-kesäkuussa 2021.
Tulevaisuudessa olisi tärkeää kehittää työkalu suomen kieltä käyttävien bottien tunnistamiseen, jotta bottien toimintaa voitaisiin perusteellisemmin seurata.
Oikeusministeriö on rahoittanut ELEBOT-2021-hankkeen. Hankkeessa on toistettu vuoden 2019 ELEBOT-tutkimus, jossa tutkittiin bottivaikuttamista vuoden 2019 eduskuntavaaleissa ja europarlamenttivaaleissa. Tutkimusraportti edustaa tutkijoiden näkemyksiä. Tutkimuksesta saatua tietoa hyödynnetään muodostettaessa kokonaiskuvaa vaalivaikuttamisesta ja vaalihäirinnästä Suomessa.
Linkki tutkimusraporttiin: ELEBOT-2021 loppuraportti
Lisätiedot:
Apulaisprofessori Mikko Kivelä, Aalto yliopisto, Tietotekniikan laitos, [email protected]
Yliopistotutkija Antti Gronow, Helsingin yliopisto, Valtiotieteellinen tiedekunta,
[email protected]