Ministeri Brax Äänestysaktiivisuus ja ehdokkaiden maksuton näkyvyys eduskuntavaaleissa -seminaarissa 31.5.2010

Tutkimusten mukaan kansalaiset arvostavat demokratiaansa ja pitävät sitä tarjolla olevista yhteiskuntamalleista parhaimpana. Kansanvalta tarvitsee kuitenkin toimiakseen aktiivisia, valtaa käyttäviä kansalaisia. Demokratian tulevaisuuden kannalta on aivan avainkysymys, mihin suuntaan äänestysaktiivisuus Suomessa kehittyy.

Vaikka osallistuvassa demokratiassa äänestäminen on vain yksi tapa vaikuttaa asioihin, on se kuitenkin demokraattisen osallistumisen ydin. On vaikea ajatella edustuksellista demokratiaa, joka ei perustu äänestäjiltä saatuihin valtakirjoihin.

Äänestysaktiivisuus on laskenut lähes kaikissa läntisissä demokratioissa viimeisten kahden vuosikymmenen aikana. Suomessa lasku on ollut jyrkempää kuin muissa Pohjoismaissa. Erityisen huolestuttavaa on, että suomalaisnuoret ovat Euroopan mittakaavassa nopeasti passivoituva äänestäjäryhmä. Ja nimenomaan nuorilla sekä politiikkatietämys että kiinnostus politiikkaa kohtaan ovat vahvasti polarisoitumassa koulutustaustan mukaan.

1960-luvulla ja sen jälkeen syntyneillä sukupolvilla ei ole samanlaista itsestään selvää suhdetta äänestämiseen kuin vanhemmilla. Äänestämistä ei entiseen tapaan pidetä kansalaisvelvollisuutena eikä aina niin kovin kummoisena oikeutenakaan. Puhutaan äänestämisen normista, siitä kuinka vahvasti ihmiset kokevat, että äänestäminen kuuluu asiaan. Normi näyttää olevan heikentymässä etenkin nuorissa ikäryhmissä. On ryhmiä, joissa äänestämättömyys on jo normaalimpaa kuin äänestäminen.

Vuoden 2007 eduskuntavaaleissa alle 25-vuotiaista miehistä alle kolmannes äänesti. Äänestysikään varttuu sukupolvi toisensa jälkeen, joille äänestäminen ei ole samalla tavalla merkityksellinen asia kuin vanhemmille ja isovanhemmille. Itse asiassa aktiiviäänestäjien ja passiivisempien ikäraja on jo lähempänä 50 vuotta. Myös koulutuksella ja sosioekonomisella asemalla näyttää olevan suuri rooli äänestyskäyttäytymisessä.

Jos muutosta ei tapahdu, tai siihen ei tietoisesti pyritä, äänestysaktiivisuus jatkaa vapaapudotustaan ja yhä uudet sukupolvet jäävät päätöksenteon ulkopuolelle. Tarvitaankin konkreettisia keinoja äänestysaktiivisuuden vahvistamiseksi ja polarisaation heikentämiseksi.

Poliittinen passiivisuus ja polarisoituminen eivät koske pelkästään äänestysaktiivisuutta vaan yhtä lailla myös muuta yhteiskunnallista osallistumista. Monet nuoret eivät enää löydä paikkaansa yhteiskunnallista tehtävää hoitavien yhdistysten tai puolueiden parista. Perinteisen järjestö- ja puoluetoiminnan rinnalle on noussut uusia osallistumisen ja vaikuttamisen muotoja, joita leimaa usein lyhytaikaisuus ja verkostomaisuus. Näitä uusia vaikutuskanavia ei tule väheksyä, mutta ne eivät yksinään voi korvata edustuksellisen demokratian instituutioita.

Valtioneuvosto teki helmikuussa oikeusministeriön valmistelutyön pohjalta periaatepäätöksen demokratian edistämisestä Suomessa. Periaatepäätöksen linjaukset liittyvät edustukselliseen demokratiaan ja äänestämiseen, kansalaisyhteiskunnan vahvistamiseen, uusiin osallistumiskanaviin, kansalaiseksi kasvamiseen sekä demokratiapolitiikkaan ja -hallintoon.

Äänestysprosenttien suuntaa ei korjata millään yksittäisellä viranomaiskampanjalla. Vaalijärjestelmä on muutettava oikeudenmukaisemmaksi, sähköisiä osallistumiskanavia on luotava päätöksentekoon ennakkoluulottomasti ja demokratiakasvatusta kouluissa on vahvistettava. Oikeusministeriössä valmistellaan myös parhaillaan selvitystä kunnallisvaalien äänestysikärajan laskemisesta 16 ikävuoteen. Tärkeänä kysymyksenä valmistelussa on ollut, voisiko äänestysikärajan lasku vahvistaa nuorten ääntä yhteiskunnassa, mutta myös tuoda lisää mielekkyyttä toisen asteen oppilaitosten demokratiakasvatukseen. Kirkko on toiminut tällä saralla pioneerina ja laskenut äänestysikärajaa seurakuntavaaleissa.

Myös vaalien yhdistämisen mahdollisuutta selvitellään oikeusministeriössä niin, että tiedot ovat käytössä seuraavissa hallitusneuvotteluissa. Vaaleja on välillä useita peräkkäin, ja on riski että siitä seuraa vaaliväsymystä.

Julkinen valta siis pyrkii edistämään kansalaisten osallistumismahdollisuuksia. Todellisen muutoksen aikaansaamiseksi tarvitaan kuitenkin koko yhteiskunnan tukea. Siksi olemme tänään koolla.

Viimeistään vaalirahoituskeskustelu on tuonut suuren yleisön tietoisuuteen, kuinka suurissa summissa eri puolueiden ja ehdokkaiden vaalibudjeteissa liikutaan. Monelle tämä on voinut tulla yllätyksenä.

Viime eduskuntavaaleissa 2007 ehdokkaiden kampanjat olivat kolmanneksen kalliimpia kuin vuoden 2003 vaaleissa.

Vaalirahoituslainsäädäntömme ei ole ollut riittävän tiukka ja nyt tehtävä uudistus on suuri askel oikeaan suuntaan.

Vaalirahoituksen ympärillä käyty keskustelu on nostanut esiin aiheellisen kysymyksen ehdokkaiden ja puolueiden välisestä tasa-arvosta. Vaikka pelkät vaalimainokset eivät yksin vaaleja ratkaisekaan, on niistä kiistämätöntä hyötyä erityisesti yksittäisen ehdokkaan tunnettuuden lisäämisessä.

Vaalirahakeskustelu muuttanee asetelmia ehdokkaiden varainhankinnassa tasa-arvoisempaan suuntaan. Kääntöpuolena voi olla epätasa-arvoisuuden lisääntyminen ennestään tunnettujen ja tuntemattomien ehdokkaiden välillä. Esille onkin noussut tarve vahvistaa myös julkisen vallan toimin vaalitiedotusta ja ehdokkaiden tasapuolista näkyvyyttä äänestäjien tiedonsaannin turvaamiseksi.

Oikeusministeriön Johanna Korhoselle antaman selvitystoimeksiannon keskeisenä tavoitteena oli löytää uusia keinoja siihen, miten julkinen valta voi vahvistaa ehdokkaiden tasapuolista näkyvyyttä. Samalla selvityshenkilöllä oli mahdollisuus tarkastella myös muiden toimijoiden keinoja edistää kansalaisten tasapuolista tiedonsaantia ehdokkaista.

Toivon, että olette ehtineet tutustua selvitykseen jo etukäteen. Jos ette, sitä on jaossa tässäkin tilaisuudessa. Johanna Korhonen käy omassa puheenvuorossaan läpi selvityksen keskeisiä ehdotuksia. Itse haluaisin puhua teille lähinnä yhdestä laajemmasta teemasta, joka selvityksessä nostetaan ansiokkaasti esiin. Se on kysymys siitä, minkälaista maineenpalautusta politiikka Suomessa tarvitsisi.

Suomessa suhtaudutaan tutkimusten mukaan keskimäärin kielteisemmin poliitikkoihin kuin muissa Pohjoismaissa. Kriittisyys yhteiskunnallisia päätöksentekijöitä kohtaan on merkki terveestä demokratiasta. Päätökset harvoin miellyttävät kaikkia ja siksi julkisissa luottamustoimissa olevien poliitikkojen on kestettävä yksityishenkilöitä kovempaa kritiikkiä.

Ongelmallista kielteisyydestä poliitikkoja kohtaa tulee siinä vaiheessa, jos siihen yhdistyy poliittinen välinpitämättömyys. Ideaalitilanteessa demokratia toimii siten, että tyytymättömyys päätöksentekoa tai päätöksentekijöitä kohtaan kanavoituu poliittiseksi aktiivisuudeksi, kilpaileviksi vaihtoehdoiksi. Jos seurauksena on sen sijaan passivoituminen, järjestelmässä tai poliittisessa kulttuurissamme on jotain vikaa.

Politiikkakielteisyys näkyy myös muulla tavoin kuin yksittäisten poliitikkojen arvosteluna. Kielteisen ilmapiirin aistivat parhaiten ensi kertaa vaaleissa ehdolla olevat. Kauppakeskus, jonka asiakas olet ollut vuosia, ei enää toivotakaan sinua tervetulleeksi ehdokkaan roolissa. Vanha koulusi pitää ongelmallisena ehdokaspaneelin järjestämistä vaalien alla. Työyhteisösi suhtautuu sinuun kuin rikoksesta epäiltyyn. Näin ei tietenkään onneksi ole kaikissa Suomen kauppakeskuksissa, kouluissa tai työpaikoilla, mutta ilmiö on tästä huolimatta valitettavan yleinen.

Politiikkaan ja demokratiaan suhtautumisen välillä vallitseekin Suomessa sisäinen ristiriita. Samalla kun suomalaiset tutkimusten mukaan arvostavat demokratiaansa, politiikkaan ja poliitikkoihin suhtaudutaan varauksellisesti. Viimeaikojen vaalirahaepäselvyydet ja muut poliitikkojen itse aiheuttamat uskottavuusongelmat selittävät tästäkin vain osan, sillä ilmiö on niitä vanhempi.

Demokratia ei ole koskaan valmis, vaan se kaipaa jatkuvaa huoltoa pysyäkseen elinvoimaisena. Siksi on oltava kaikkien yhteinen asia tehdä parhaamme sen eteen, että Suomen demokratia voi hyvin myös tulevaisuudessa.

Olemme täällä tänään pohtimassa, onko aikaansaatavissa laajamittaista yhteistyötä äänestysaktiivisuuden vahvistamiseksi 2011 vaaleissa - minkälaisin toimenpitein eri toimijat voisivat edistää äänestysvilkkautta? Erityiskysymykseksi nousee nuorten äänestysaktiivisuuden vahvistaminen.

Toisena edelliseen teemaan liittyvänä aiheena tarkoituksena keskustella ehdokkaiden näkyvyydestä tulevissa vaaleissa - millä tavoin voidaan turvata äänestäjien tasaveroiset mahdollisuudet saada tietoa kaikista ehdokkaista ja ehdokkaiden mahdollisuudet päästä äänestäjien tietoisuuteen (kirjastojen infopisteet, kauppakeskukset jne.)

Oikeusministeriössä on pohdittu ministeriön omia mahdollisuuksia edistää äänestysaktiivisuutta ja ehdokkaiden näkyvyyttä. Suunnitteilla on yläkouluille, lukioille ja ammatillisille oppilaitoksille suunnattu opetusaineisto äänestämisestä ja yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta - aineisto on ajateltu toisaalta aktivoimaan nuoria äänestämään, toisaalta herättämään myös äänestysikää nuoremmissa kiinnostusta äänestämiseen. Vastaavasta 9.-luokkalaisille suunnatusta aineistosta saatiin erittäin hyvää palautetta viime kuntavaaleissa 2008. Tarkoituksen on myös esimerkiksi kehittää vaalit.fi-sivustoa mm. siten, että ehdokastiedot olisivat sieltä mahdollisimman helposti löydettävissä. Isompi verkkopalvelu-uudistus tällä alueella ei valitettavasti ehdi eduskuntavaaleihin. Parhaillaan esiselvitysvaiheessa olevan ns. Kansalaisen osallistumisympäristön ensimmäinen vaihe pystytään toivottavasti avaamaan 2011 loppuun mennessä ja 2. Vaihe 2012-13.

Toivon, että tästä keskustelusta lähtee liikkeelle eri toimijoiden välinen vuoropuhelu ja yhteistyö, joka vahvistaa äänestysaktiivisuutta Suomessa.