Oikeusministeri Tuija Brax Rikosseuraamusasiakkaiden terveys, työkyky ja hoidontarve -tutkimusraportin luovutustilaisuudessa 17.6.2010

Nyt toteutettu rikosseuraamusalan asiakkaiden terveystutkimus on poikkeuksellisen laaja ja perusteellinen tutkimus alallaan. Vastaavia ei ilmeisesti ole maailmalla juurikaan toteutettu. Tämä tutkimus yhdessä aiempien vuosilta 1985 ja 1992 olevien vankien terveystutkimusten kanssa muodostaa ainutkertaisen tutkimuskokonaisuuden vankien terveystilanteesta ja siinä tapahtuneista muutoksista.

Rikosseuraamusala on tehnyt viisaasti panostaessaan tähän tutkimukseen sekä rahaa että työaikaa, ja olen ylpeä että voimme kehittää toimintaa tutkimukseen perustuvan tiedon avulla.

Kiitokset professori Matti Joukamaalle tutkimustyöstä ja tämän hankkeen johtamisesta, sekä koko tutkimusryhmälle merkittävästä panoksesta. Matti Joukamaa on ollut mukana kaikissa kolmessa alan terveystutkimuksessa, ja hänen asiantuntemuksensa tällä alalla on ollut ja varmasti tulee olemaan jatkossakin aivan korvaamatonta.

Kiitokset myös Tampereen yliopiston Terveystieteen laitokselle ja Pirkanmaan sairaanhoitopiirille niiden merkittävästä panoksesta hankkeeseen. Tutkimusryhmä, sen eri osaset, ovat tehneet valtavan työn ja uskon, että toistenne ajatusten tuntemisesta ja tästä yhteistyöstä on hyötyä sekä teille itsellenne että yhteiskunnalle laajemmin. Tutkimuksen pohjalta on odotettavissa vielä useita väitöskirjatutkimuksia ja artikkeleita, ja joitain on jo ilmestynytkin.

Tutkimusryhmän työ on antanut myös vankien terveydenhuollon parissa työskenteleville mahdollisuuden kehittää omaa ammatillista osaamistaan ja on toivottavasti antanut vankeinhoidon työntekijöille motivaatiota heidän työssään.

Tutkimus tuo vahvistusta sille käsitykselle, että monet rikosseuraamusalan asiakkaat ovat moniongelmaisia. Tämä näkyy etenkin vankien keskuudessa. Rikosseuraamusalan asiakkaiden ongelmat näkyvät vahvasti myös heidän terveydentilanteessaan, joka on monien indikaattorien perusteella merkittävästi valtaväestöä huonompi.

Tutkimuksessa todetaan, että liki kaikilla rikosseuraamusasiakkailla on jotakin hoidontarvetta. Tämä tulee huomioida niin seuraamuksen aikana kuin vapauttamisen yhteydessäkin. Ylivoimaisesti suurin hoidon tarve liittyy todettuihin päihdehäiriöihin. Päihde- ja mielenterveyshäiriöt ovat tyypillisesti ongelmia, joiden hoidon tarve ei rajoitu vain rangaistusaikaan.

Huolestuttavaa on, että mielenterveyshäiriöiden määrä on entisestään kasvanut. Erityisesti tämä koskee tutkimuksen mukaan päihdehäiriöitä ja persoonallisuushäiriötä.

Vankilat ja yhdyskuntaseuraamustoimistot ovat jo pitkään järjestäneet päihdeohjelmia, joilla pyritään lisäämään asiakkaan kykyä päihteettömään elämään. Tämänkin tutkimuksen tulokset osoittavat, että toimintaa tulee kehittää edelleen. Kenties olisi myös aika lisätä ja tiivistää lääketieteellisen ja muun päihdekuntoutuksen yhteistyötä. Myös muiden mielenterveyshäiriöiden osalta on selvitettävä kuinka Rikosseuraamuslaitos voi vastata haasteeseen.

Tutkimusraportissa todetaan että vain puolet vangeista oli työkykyisiä. Naisista vain kolmannes oli täysin työkykyisiä. Tilanne ei ole muuttunut vuoden 1985 tutkimuksesta. Työkyvyttömien määrä on suhteettoman suuri koko väestöön nähden, etenkin ikärakenne huomioon ottaen. Kuten viestit vankiloista ovat kaikkina aikoina kertoneet, rikosseuraamusalan asiakkailla on suuri tarve monipuoliselle toimintakykyä parantavalle ja ylläpitävälle sekä kuntouttavalle toiminnalle

Tutkimuksessa selvisi myös, että osa työkyvyttömyydestä on piilossa. Kaikilla tutkimuksessa työkyvyttömiksi arvioiduilla ei ole työkyvyttömyyseläkettä. Tällä voi olla suuri merkitys selviämiselle yhteiskunnassa rangaistuksen jälkeen. Jos kehitämme kattavan tavan rikosseuraamusasiakkaiden mahdollisen työkyvyttömyyden toteamiseen ja siihen liittyviin eläkejärjestelyihin, voimme ehkä katkaista ainakin joidenkin osalta rikollisuuden jatkumisen. Kokonaiskustannukset yhteiskunnan kannalta todennäköisesti jopa laskevat.

On hyvä huomata, että vangit tai yhdyskuntaseuraamusasiakkaat eivät muodosta yhtä tai edes kahta yhtenäistä ryhmää.

Erityisen sairaita ovat naisvangit ja varsinkin sakkovangit. Kummankin ryhmän tiedetään myös monessa muussa asiassa olevan muita vankeja huonommassa tilanteessa. Sakkovankien määrä vankiloissa on tutkimusaineiston keruun jälkeen laskenut merkittävästi tehtyjen lainmuutosten seurauksena. Joukko vankiloissa on pienempi, mutta se tuskin kuitenkaan merkitsee sitä, että nyt vankilan ulkopuolelle jäävät olisivat yhtään entistä terveempiä. Haasteet tämän ryhmän terveyden ylläpidossa jatkuvat niin vankiloissa kuin yhteiskunnassa laajemmin.

Naisvankien määrä näyttää kasvavan, se on tällä hetkellä noin 8 prosenttia kaikista vangeista. Kasvu on jatkunut hitaasti jo pitkään. Naisvankien ja heiden terveytensä riittävä huomioiminen on kysymys, johon meidän täytyy pystyä vastaamaan.

Rikosseuraamuslaitoksen tavoite on toiminnallaan lisätä asiakkaiden rikoksettoman elämän edellytyksiä. Tähän pyritään edistämällä asiakkaiden elämänhallintaa ja sijoittumista yhteiskuntaan. Asiakkaiden terveydentilaan ja toimintakykyyn vaikuttaminen ovat tärkeä osa tässä pyrkimyksessä.

Rikosseuraamuslaitoksen asiakkaiden ja erityisesti vankien hoidon tarve on useimmiten olemassa jo ennen rikosseuraamuksen piiriin joutumista ja jatkuu sen jälkeen. Tällöin ei riitä, että asiakkaiden terveydentilaan puututaan vain rangaistusaikana. Tarvitaan vapaudessa tapahtuvia hoitomalleja, jotka saavuttavat kohderyhmän ja mahdollistavat tarpeelliset hoito- ja kuntoutusjatkumot. Hoitamattomina mielenterveys-, päihde- ja muut terveysongelmat voivat tulla yhteiskunnalle monella tavalla kalliiksi. Jos rikoskierre jatkuu, kyse ei ole vain rahasta, vaan myös meidän kaikkien turvallisuudesta.

Emme saa joutua tilanteeseen, että hoitoon pääsee vain rangaistuksen kautta. Rangaistus seuraa rikoksesta ja se määräytyy rikoksen vakavuuden mukaan. Hoitoon pääsyn taas tulee olla riippuvainen hoidon tarpeesta.

Yhdyskuntaseuraamusasiakkaat elävät osana normaalia yhteiskuntaa ja he saavat terveydenhuoltopalvelunsa yhteiskunnan normaalin palvelurakenteen kautta.

Vankiloilla on puolestaan oma terveydenhoitojärjestelmänsä. Rikosseuraamuslaitoksen terveydenhuoltoyksikkö vastaa vankisairaalasta, psykiatrisesta vankisairaalasta ja vankiloiden poliklinikoista. Rikosseuraamuslaitoksen terveydenhuoltoyksikkö tekee resurssiensa puitteissa hyvää työtä, ja yksikössä on merkittävää osaamista, jota nyt käsitelty tutkimus ja itse tutkimusprosessi ovat osaltaan olleet lisäämässä.

Alan jatkuvan kehittymisen, erinäisten toiminnan tehostamispaineiden, tarvittavien hoitojatkumoiden ja vapaudessa tapahtuvan hoitorakenteen kehittämiseksi on kuitenkin tarpeellista miettiä toiminnan liittämistä tulevaisuudessa lähemmäksi yleistä terveydenhuolto-organisaatiota ja lisätä yhteistyötä STM:n suuntaan. Ensi askeleita tässä työssä ollaan jo ottamassa, jotta hoitoketjut ja toiminnan laatu voitaisiin turvata.

Tulevaisuudessa tulee myös harkita vankien terveydenhuollon liittämistä osaksi yleistä terveydenhuoltoa, jolloin hoidon jatkuvuus ennen ja jälkeen vankeutta voisi järjestyä nykyistä paremmin. Joka tapauksessa on selvää, että vankien terveydenhuoltoa on edelleen kehitettävä ja vahvistettava, jotta todella tuemme siirtymää rikoksettomaan elämään.