Tuomioistuinviraston ylijohtajaksi haki 15 henkilöä
Vuoden 2020 alussa toimintansa aloittavan Tuomioistuinviraston ylijohtajan virkaa haki määräaikaan mennessä 15 henkilöä. Virka täytetään viiden vuoden määräajaksi.
Tuomioistuinviraston ylijohtajan viran hakuaika päättyi tänään 10. toukokuuta. Määräaikaan mennessä hakemuksensa jättivät seuraavat henkilöt
Anne Hallavainio
Riku Jaakkola
Tuula Kivari
Petri Korpinen
Ilkka Lahtinen
Marko Loisa
Sakari Laukkanen
Jyrki Määttä
Pekka Määttä
Veli-Pekka Nurmi
Sabina Omarova
Juha Savela
Kolme hakijaa ei halua nimeään julkisuuteen.
Valittavan henkilön toivotaan aloittavan Tuomioistuinvirastoa valmistelevissa tehtävissä oikeusministeriössä jo ennen kuin Tuomioistuinvirasto aloittaa toimintansa.
Tuomioistuinvirasto toimii oikeusministeriön hallinnonalalla, mutta se on itsenäinen keskusvirasto. Viraston ylintä päätösvaltaa käyttää tuomarienemmistöinen johtokunta. Ylijohtaja vastaa viraston päivittäisestä johtamisesta. Virastolle siirtyy suurin osa tällä hetkellä oikeusministeriössä hoidettavista keskushallintotehtävistä. Tuomioistuinvirastossa työskentelee sen toiminnan alkaessa noin 45 henkilöä. Virasto sijoitetaan Vantaalle.
Lisätietoja: Tuomioistuinviraston johtokunnan sihteeri, erityisasiantuntija Anu Koivuluoma, oikeusministeriö, puh. 0295 150 228, [email protected]