Hyppää sisältöön
Media

Suomi rahoittaa eurooppalaisia digitaalisia innovaatiohubeja

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 21.1.2022 10.30
Tiedote

Työ- ja elinkeinoministeriö sitoutuu rahoittamaan Suomesta valittavia eurooppalaisia digitaalisia innovaatiohubeja kolmen ensimmäisen vuoden ajan. Hubit tukevat yrityksiä ja julkista sektoria digitaalisten ratkaisujen hyödyntämisessä ja käyttöönotossa.

Työ- ja elinkeinoministeriö sitoutuu vastinrahoittamaan Suomesta valittavia eurooppalaisia digitaalisia innovaatiohubeja (European Digital Innovation Hubs, EDIH) niiden kolmen ensimmäisen toimintavuoden ajan. Kansallinen vastinrahoitus on 30 prosenttia jokaisen valitun hubin kuluista, yhteensä enintään 3 709 200 euroa. Suomesta on tavoitteena valita yhteensä neljä EDIH:iä, joten rahoitus on enintään 927 000 euroa yhtä hubia kohden.

”Euroopan digitaalisten innovaatiohubien kautta yritykset saavat uudenlaista tukea digitalisaatiokehitykseensä. Samalla suuri joukko suomalaisia yrityksiä ja organisaatioita pääsee EDIH-konsortioiden jäseniksi ja osaksi Euroopan laajuista verkostoa, jolla on tärkeä rooli digivihreän siirtymän tukemisessa”, elinkeinoministeri Mika Lintilä sanoo.

Puolet hubien rahoituksesta tulee EU:n uudesta Digitaalinen Eurooppa -ohjelmasta, jossa EDIH:ien kolmen ensimmäisen toimintavuoden rahoitukseen on osoitettu noin 320 miljoonaa euroa. Suomen osuus tästä on noin 6,2 miljoonaa euroa. EDIH:ien suunnitellun seitsemän vuoden toimintakauden aikana Suomelle varattu rahoitus on noin 14,8 miljoonaa euroa. 

Nyt vahvistetulla kansallisella vastinrahoituksella rahoitetaan 30 prosenttia hubien toiminnasta ja loput 20 prosenttia kuluista hubien on katettava muista lähteistä.

Ehdokkaista valitaan hubit EU:n kattavaan verkostoon

Suomen ehdokkaat eurooppalaisiksi digitaalisiksi innovaatiohubeiksi valittiin 1.3.2021 avoimen haun perusteella. Ehdokkaat ovat:
•    5STAR eCorridors (DIMECC Oy)
•    FAIR – Finnish AI Region (koordinaattori Helsingin kaupunki)
•    HealthHub Finland (Turku Science Park Oy)
•    Location Innovation Hub (LIH) (Maanmittauslaitos / Paikkatietokeskus FGI)
•    Robocoast EDIH Consortium (Prizztech Oy)
•    SIX Manufacturing EDIH (Tuotekehitys Oy Tamlink)
•    WellLake EDIH (Business Jyväskylä)

Suomen EDIH:it valitaan EU-tason haussa, joka sulkeutuu 22.2.2022. Hubit toimivat digi-investointeja sekä erityisesti pk-yritysten digitalisaatiota vauhdittavina palvelukeskuksina. Hubien toiminnan on oltava voittoa tavoittelematonta. 

Valituista hubeista muodostetaan noin 200 hubin Euroopan laajuinen verkosto. Verkoston kautta palveluita voi hankkia myös yli kansallisten rajojen. Ensimmäisten hubien toiminnan on tarkoitus käynnistyä 1.9.2022. Suomessa EDIH:it ovat osa liiketoimintaa vauhdittavaa Tekoäly 4.0 -ohjelmaa.

Lisätiedot:
elinkeinoministerin erityisavustaja Antti Siika-aho, p. 0295 047 228
teollisuusneuvos Sampsa Nissinen, TEM, p. 029 504 7189
erityisasiantuntija Lasse Laitinen, TEM, p. 029 504 7162

Sivun alkuun