Oikeusministeri Tuija Brax Vanhustyön keskusliiton valtakunnallisessa pääjuhlassa 3.10.2010

Hyvää vanhustenpäivää kaikille myös minun puolestani ja kiitos kutsusta tulla puhumaan tähän tärkeään ja ajankohtaiseen tilaisuuteen. Ikääntyminen ja iäkkäiden ihmisten oikeudet koskettavat jollakin tavalla meistä jokaista henkilökohtaisessa elämässämme. Päivän teema - meitä on moneksi - muistuttaa meitä siitä, että ikääntyneillä ihmisillä tulee olla tasavertaiset mahdollisuudet viettää turvallista elämää erilaisista sairauksista ja toimintakyvyn heikkenemisestä huolimatta. Vanhustyön keskusliiton jäsenyhteisöt tekevät arjessa merkittävää työtä tuon tavoitteen eteen.

Ihmisarvoisen vanhuuden ja riittävän hoivan turvaaminen ovat myös ihmisoikeuskysymyksiä. Jokaisella on oikeus hoitoon ja hoivaan. Samaan aikaan jokaisella on oikeus itsenäisiin päätöksiin omasta elämästään sekä oikeus ylläpitää omaa terveyttään ja toimintakykyään.

Aion puhua tänään kolmesta teemasta. Aloitan kertomalla, miten ikääntyvien ihmisten oikeutta hoivaan ja huolenpitoon käsitellään uusimmassa ihmisoikeusselonteossa ja kuinka selonteossa esiin nostetut ongelmat kytkeytyvät käynnissä oleviin lainsäädäntöhankkeisiin. Toisena teemana otan esiin ikäihmisiin kohdistuvan väkivallan. Lopuksi puhun vielä hieman ikääntyneiden edunvalvonnasta ja edunvalvontavaltuutuksesta.

Viime syksynä annetussa ihmisoikeusselonteossa onaikaisempaa laajempi kotimaan ihmisoikeustilannetta kuvaavaa osuus, jonka laatimista oikeusministeriö koordinoi. Selonteossa käsitellään useamman sivun verran myös ikääntyneiden asemaa ja palveluita. Ihmisoikeusselonteossa nostetaan esiin muun muassa kuntien väliset suuret erot ikääntyneiden palveluiden saatavuudessa ja laadussa. Erityistä huomiota kiinnitetään myös siihen, että ikääntyneiden palveluiden parissa työskentelevän henkilöstön määrä ei ole kasvanut kunnissa toivotulla tavalla, vaikka valtio on lisännyt siihen tarkoitettuja valtionosuuksia.

Erityisenä vahvuutena selonteossa mainitaan koulutettu ja pätevä henkilöstö. Henkilöstön pätevyys on tietysti hieno ja kiitoksen arvoinen asia, mutta on muistettava, että koulutettukaan työntekijä ei ehdi kahteen paikkaan samaan aikaan. Riittävä henkilöstön määrä on keskeinen tekijä paitsi palvelujen laadun myös henkilöstön jaksamisen kannalta.

Voimassaolevan lainsäädäntö antaa kunnille laajan harkintavallan ikääntyneiden palvelujen järjestämisessä, mikä on johtanut suuriin kuntakohtaisiin eroihin palveluiden saatavuudessa ja laadussa. Vuonna 2008 uudistettu ikäihmisten palvelujen laatusuositus on käytännössä osoittautunut liian heikoksi instrumentiksi palvelutason takaamiseksi. Muun muassa tämän vuoksi sosiaali- ja terveysministeriössä aloitettiin viime vuonna vanhuspalvelulain valmistelu. Tarkoituksena on koota yhteen eri laeissa olevat vanhusten palveluita koskevat säännökset ja samalla nostaa osa laatusuosituksen vaatimuksista lain tasolle.

Pidän ehdottoman tärkeänä, että hallitus pyrkii turvaamaan ikääntyneille riittävät ja laadukkaat palvelut. Iäkkäiden ihmisten hyvinvointiin vaikuttavat kuitenkin myös monet sellaiset seikat, joihin ei suoraan lainsäädännöllä voida vaikuttaa. Arvokas vanhuus ja iäkkäiden ihmisten itsemääräämisoikeuden toteutuminen ovat pitkälti kiinni ihmisten asenteista ja toisaalta myös siitä, että ihmisillä ei ole tarpeeksi tietoutta ikääntymisestä ja iäkkäistä ihmisistä. Tämä on asia, joka julkisessa keskustelussa usein jää liian vähälle huomiolle.

Eettisyys vanhustyössä nousee erityiseen asemaan tilanteessa, jossa ammattilainen kohtaa iäkkääseen henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa. Ikäihmisiin kohdistuva lähisuhdeväkivalta on ollut vaiettu ilmiö, johon vasta viime vuosina on alettu kiinnittää enemmän huomiota.

Ikääntyneen uhrin tekee äärettömän haavoittuvaksi se, että hoivan antaja saattaa syyllistyä väkivaltaan. Tutkimustietoa aiheesta on vain vähän, mutta tyypillisesti kaltoinkohtelu tapahtuu ikäihmisen omassa kodissa perhepiirissä, ja melkein kaikissa tapauksissa uhrin ja tekijän välillä on pitkäaikainen ja läheinen riippuvuussuhde.

Näissä tilanteissa sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset ovat avainasemassa tunnistettaessa väkivaltaa tai kaltoinkohtelua, jonka uhriksi vanhus on joutunut. On tärkeää, että ikääntyneiden parissa työskentelevillä on selkeät ohjeet ja toimintatavat näihin tilanteisiin. Olisi myös tiedettävä, mitä apua uhrille on saatavilla muualta (mm. oikeusapu ja uhrien tukijärjestöt). Ilman puuttumista väkivalta voi jatkua vuosia, jopa vuosikymmeniä.

Lähisuhdeväkivallan uhrien oikeudelliseen asemaan on tulossa parannus vielä tänä syksynä. Eduskunnassa on parhaillaan käsiteltävänä oikeusministeriön esitys, jonka myötä lievät pahoinpitelyt on tarkoitus siirtää virallisen syytteen alaisiksi silloin, kun ne kohdistuvat tekijälle läheiseen henkilöön. Nykyisin rankaiseminen lievästä pahoinpitelystä edellyttää, että uhri vaatii tekijälle rangaistusta. Jatkossa syytteen esimerkiksi puolisoon, lapsiin tai vaikka isovanhempiin kohdistuneista lievistä pahoinpitelyistä nostaa syyttäjä viran puolesta. Uhrin asema paranee, kun vaikkapa lähiomaisensa pahoinpitelemäksi joutuneen ikäihmisen ei tarvitse itse olla aktiivinen ja vaatia tekijälle rangaistusta. Muutoksen on määrä astua voimaan ensi vuoden alussa.

Sitten vielä muutama sana edunvalvonnasta. Noin 50 000 täysi-ikäisellä kansalaisella on edunvalvoja hoitamassa taloudellisia tai muita päätöksessä määrättyjäasioita. Jos henkilö sairauden tai heikentyneen terveydentilan vuoksi ei itse enää jaksa huolehtia varallisuuttaan tai itseään koskevista asioista, jotka vaativat hoitoa, eivätkä ne muutoin tule hoidetuksi, voi käräjäoikeus tai maistraatti määrätä hänelle edunvalvojan. Edunvalvojana toimii ensisijaisesti päämiehen itsensä osoittama henkilö, mutta aina sopivaa henkilöä ei löydy. Kun yksityistä edunvalvojaa ei voida määrätä, tehtävä annetaan yleiselle edunvalvojalle.

Kaikista täysi-ikäisten edunvalvonnoista yleinen edunvalvonta hoitaa jo yli 60 %:a. Palvelutaloissa, vanhainkodeissa ja kotipalvelussa Vanhustyön keskusliiton jäsenyhteisöjen työntekijät ovat varmasti asiakkaansa asioissa joutuneet tekemisiin myös yleisten edunvalvojien kanssa. Tiedän, että yleisille edunvalvojille nuo työntekijät ovat arvostettu, turvallinen ja asiantunteva yhteistyökumppani päämiehen asioiden hoitamisessa ja etujen valvonnassa.

Edunvalvonnan tuottaminen monipuolisesti erilaisin keinoin on oikeusministeriön tulevaisuudentavoite. Olen asettanut työryhmän arvioimaan ja kehittämään edunvalvontapalveluiden tuottamistapoja. Työryhmän työ valmistuu vuoden lopussa. Työryhmässä on vakavasti pohdittu myös järjestöjen roolia edunvalvontapalvelujen tuottajana. Järjestöillä on asiantuntemus oman jäsenkuntanansa tarpeista ja kykyä vastata heidän tarpeisiinsa. Onko järjestöillä halua ja mahdollisuutta tulevaisuudessa osallistua myös edunvalvontapalvelujen tuottamiseen? Tätä pohdintaa työryhmä viestittää eteenpäin ja järjestää palveluntuottamisesta kiinnostuneille informaatiotilaisuuden marraskuun 15 päivänä oikeusministeriössä. Toivotan teidät järjestöjen edustajat jo nyt lämpimästi tervetulleiksi tuohon tilaisuuteen.

Edunvalvojan määrääminen on aina viimesijainen keino taloudellisten tai muiden asioiden hoidossa. Lievimmilläänkin edunvalvonta merkitsee puuttumista yksilön itsemääräämisoikeuteen. Vuonna 2007 voimaan tullut laki edunvalvontavaltuutuksesta tarjoaa mahdollisuuden jo etukäteen järjestää asiat sen varalta,että myöhemmin tulisi itse kykenemättömäksi niitä hoitamaan. Edunvalvontavaltuutuksen tekemällä jokainen voi määrätä, kuka hänen asioitaan hoitaa, miten niitä tulee hoitaa, mitä valtuutettu saa toimessaan tehdä ja miten valtuutettua valvotaan. Valtakirjan tekeminen ja voimaantulo luonnollisesti edellyttää sitä, että valtuuttajalla on tiedossa henkilö, joka suostuu ja haluaa valtuutetun tehtävän vastaanottaa.

Oikeusministeriö pyrkii monin tavoin edistämään edunvalvontavaltuutuksen käyttöönottoa ja tunnetuksi tekemistä. Myös te ikääntyneiden asioiden parissa toimijat voitte kertoa asiakkaille tästä mahdollisuudesta. Edunvalvontavaltakirjan tekeminen ei ole myöhäistä niin kauan, kun oman tahtonsa pystyy ilmaisemaan vapaasti. Edunvalvontavaltuutuksessa yhdistyvät yksilön ja yhteiskunnan edut hyvällä tavalla: yksilö käyttää itsemääräämisoikeuttaan edunvalvonta- palvelujen valinnassa ja yleisen edunvalvonnan resursseilla huolehditaan niistä, jotka itse niin haluavat tai joilla ei ole mahdollista saada valtuutettua asioitaan hoitamaan.

Täysipainoisen ja turvallisen elämän edellytysten takaaminen erilaisille ihmisille - tämä tavoite kiteyttää aika hienosti yhden yhteiskunnan tärkeimmistä perustehtävistä. Toivon teille oikein antoisaa päivää, jaksamista tärkeässä työssänne ja hyvää vanhustenviikkoa!