Hyppää sisältöön
Media

Rikoksesta peräisin oleva omaisuus tuomittavaksi valtiolle nykyistä laajemmin

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 19.5.2016 13.54
Tiedote

Rikoksesta tai rikollisesta toiminnasta peräisin oleva hyöty voidaan syyskuun alusta alkaen tuomita valtiolle menetetyksi aiempaa kattavammin. Tavoitteena on nykyistä tehokkaammin estää rikoksista hyötyminen ja hyödyn käyttäminen uusien rikosten rahoittamiseen.

Rikoslain menettämisseuraamuksia koskeva uudistus menee tasavallan presidentin vahvistettavaksi huomenna 20. toukokuuta, ja lainmuutokset tulevat voimaan 1.9.2016.

Uudistuksella pannaan täytäntöön EU:n direktiivi rikoksentekovälineiden ja rikoshyödyn jäädyttämisestä ja menetetyksi tuomitsemisesta. Menettämisseuraamuksilla tarkoitetaan omaisuuden, esimerkiksi rikoksen tuottaman taloudellisen hyödyn, korvauksetonta menettämistä valtiolle rikoksen johdosta.

Suomen lainsäädäntö täyttää jo nyt pääosin direktiivin vaatimukset, mutta etenkin kolmanteen osapuoleen kohdistuvan menettämisseuraamuksen sääntely tiukentuu. Hyöty voidaan jatkossa tuomita menetetyksi myös siltä, jolle se on menettämisseuraamuksen tai korvausvelvollisuuden välttämiseksi siirtynyt. Edellytyksenä on, että tämä on omaisuuden vastaanottaessaan tiennyt omaisuuden siirtymisen tarkoituksena olleen menettämisseuraamuksen tai korvausvelvollisuuden välttäminen tai että tällä on ollut perusteltu syy sitä epäillä. Hyöty voidaan tuomita menetetyksi myös, jos omaisuus on saatu lahjana tai muuten vastikkeetta.

Laajennettu hyödyn menettäminen kattavammaksi

Rikollisesta toiminnasta peräisin oleva omaisuus voidaan syyskuun alusta alkaen tuomita menetetyksi laajennettuna hyötynä nykyistä kattavammin. Laajennettua hyödyn menettämistä sovelletaan rikollisesta toiminnasta peräisin olevaan omaisuuteen, kun rikoksentekijän todetaan syyllistyneen laissa määriteltyihin rikoksiin, jotka ovat luonteeltaan sellaisia, että ne voivat tuottaa taloudellista hyötyä.

Menettämisseuraamukseen tuomitaan rikoksen tekijä tai siihen osallinen taikka se, jonka puolesta tai hyväksi rikos on tehty.

Yleisenä edellytyksenä on jatkossakin, että on tehty rikos, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään neljä vuotta vankeutta. Uutta on, että laissa luetellaan nyt lisäksi sellaisia menettämisseuraamuksen tuomitsemisen mahdollistavia rikoksia, joista säädetty ankarin rangaistus on vähemmän kuin neljä vuotta.

Tällaisen niin kutsutun liipaisinrikoksen tulee olla luonteeltaan sellainen, että se voi tuottaa taloudellista hyötyä, kun nykyinen laki edellyttää huomattavaa hyötyä. Laissa nyt oleva rajaus, jonka mukaan omaisuutta ei tuomita menetetyksi, jos se on peräisin vähäisenä pidettävästä rikollisesta toiminnasta, poistetaan.

Uusien säännösten mukaan menettämisseuraamusta koskevissa vaatimuksissa syyttäjällä on ns. väittämis- ja todistustaakka eli menettämisvaatimuksen esittäjänä syyttäjän on vedottava niihin seikkoihin, johon hänen vaatimuksensa perustuu, ja näytettävä ne toteen. Mutta jos vaatimus koskee laajennetun hyödyn menettämistä, on vastaajan saatettava todennäköiseksi, ettei menetetyksi vaadittava omaisuus ole peräisin rikollisesta toiminnasta.

Lisätietoja:
lainsäädäntöneuvos Jaakko Rautio, puh. 02951 50500,
sähköposti: [email protected]



Sivun alkuun