Hoppa till innehåll
Media

Työryhmä ehdottaa muutoksia velkojen ja maksujen perintään

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 21.12.2011 9.13
Tiedote -

Oikeusministeriön työryhmä ehdottaa uudistuksia velkojen perintään. Tarkoituksena on tehostaa hyvän perintätavan noudattamista ja estää kohtuuttoman suurten perintäkulujen periminen. Kuluttajavelan perintäkuluille säädettyjä enimmäismääriä tarkistettaisiin. Perintäkulut alenisivat huomattavasti erityisesti pienissä, alle sadan euron veloissa.

- Lakia on tarpeen päivittää, koska kohtuuttoman suuret perintäkulut pahentavat velkaantumisesta johtuvia ongelmia ja vaikeuttavat niiden hoitamista, toteaa oikeusministeri Anna-Maja Henriksson.

Lakiin ehdotetaan otettavaksi kokonaan uusi säännös velallisen oikeudesta pyytää perintälain mukaisen perinnän keskeyttämistä ja asian siirtämistä oikeudelliseen perintään. Velallisen voisi olla järkevää pyytää perinnän keskeyttämistä esimerkiksi silloin, kun on ilmeistä, että perintä on tuloksetonta ja vain lisää velallisen maksettavaksi tulevia perintäkuluja. Keskeytyspyynnön jälkeen velkoja voisi velkoa saatavaa tuomioistuimessa tai hakea ulosottoa.

Suoritukset kohdennettaisiin ensin velan pääomaan

Työryhmä ehdottaa uutta säännöstä, jonka mukaan velallisen maksamat suoritukset olisi kohdennettava ensiksi varsinaiselle saatavalle ja vasta sen tultua suoritetuksi kuluille. Tällöin suoritukset kohdennettaisiin samalla tavalla kuin ulosottoperinnässä.

Suoritusten kohdentamisjärjestystä ei nykyisin ole säädetty muussa kuin ulosottoperinnässä. Käytännössä velkojat ja perimistoimistot kohdentavat velallisen maksamat suoritukset yleensä ensisijaisesti kuluille ja vasta sen jälkeen varsinaiselle saatavalle. Tällöin velallisen on vaikea saada selville perintäkulujen määrää ja riitauttaa kohtuuttomat kuluveloitukset. Uudistus lisäisi perintäkulujen läpinäkyvyyttä ja vahvistaisi velallisen asemaa.

Lisäksi työryhmä ehdottaa, että vanhentuneen velan periminen kiellettäisiin. Uudistuksella myös parannettaisiin kuluttaja-asiamiehen mahdollisuuksia tehokkaasti puuttua hyvän perintätavan vastaisiin menettelytapoihin.

Yrityksille ja viranomaisille 40 euron viivästysmaksu

Työryhmä ehdottaa myös lainsäädäntömuutoksia, joilla pantaisiin täytäntöön EU:n uudistettu maksuviivästysdirektiivi. EU-direktiivi koskee maksuja, jotka perustuvat tavaroiden tai palvelusten toimittamiseen yritykseltä toiselle tai yritykseltä viranomaiselle. Kuluttajiin direktiiviä ei sovelleta.

Maksun viivästyessä velkojalla olisi aina oikeus saada velallisena olevalta yritykseltä tai viranomaiselta 40 euron suuruinen vakiokorvaus perintäkuluista. Vakiokorvaus kannustaisi suorittamaan maksut viimeistään eräpäivänä. Yritysten ja viranomaisten maksuja koskeva viivästyskorko nousisi yhdellä prosenttiyksiköllä nykyiseen verrattuna.

Lisäksi ehdotetuilla säännöksillä rajoitettaisiin maksuajan pituutta. Maksuaika ei saisi normaalitapauksissa ylittää 30 päivää, jos velallinen on viranomainen.

Perimistoimistojen käyttöä julkisissa maksuissa ei laajennettaisi

Työryhmän tuli arvioida, voisiko perimistoimistoja käyttää nykyistä laajemmin perittäessä julkisia maksuja, esimerkiksi pysäköintivirhemaksuja ja joukkoliikenteen tarkastusmaksuja. Työryhmä katsoo, ettei se ole mahdollista, koska perustuslaki kieltää merkittävää julkisen vallan käyttöä sisältävien tehtävien antamisen muulle kuin viranomaiselle. Perimistoimistojen käytön salliminen myös kasvattaisi velallisen maksettavaksi tulevia kuluja.

Finanssialan Keskusliiton ja Suomen Perimistoimistojen Liiton edustajat jättivät eriävät mielipiteet työryhmän mietintöön.

Lisätietoja:
työryhmän puheenjohtaja, lainsäädäntöneuvos Tuomo Antila, puh. 09 1606 7719
työryhmän sihteeri, tutkija Laura Määttänen, puh. 09 1606 7666,
sähköposti: [email protected]

Tillbaka till toppen