Hoppa till innehåll
Media

Selvitys: Pakkoavioliitot ovat todellisuutta myös Suomessa, viranomaisten koulutusta ja yhteistyötä vahvistettava

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 18.10.2017 11.44
Tiedote

Pakkoavioliittojen määrästä ei ole tarkkaa tietoa, mutta ilmiö on olemassa yhtä lailla Suomessa kuin muualla Euroopassa. Viranomaisilla ei kuitenkaan ole riittäviä valmiuksia vastata pakkoavioliittoihin liittyviin sosiaalisiin ja oikeudellisiin haasteisiin. Asiaa koskeva koulutus ja ohjeistus puuttuvat, eikä viranomaisyhteistyö ole aina toimivaa.

Tämä käy ilmi selvityksestä, jonka Helsingin yliopiston yhteydessä toimiva Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti laati oikeusministeriön pyynnöstä.

- Pakkoavioliitoilla poljetaan naisten oikeuksia ja puututaan yksilön perustuslailliseen oikeuteen elää vapaata elämää. Avioliittoon pakottaminen on rikos, jolle ei tule osoittaa yhtään ymmärrystä Suomessa, sanoo oikeusministeri Antti Häkkänen.

Nykyisen rikoslain mukaan avioliittoon pakottaminen voi tulla tuomittavaksi ihmiskauppana, törkeänä ihmiskauppana tai pakottamisena. Rangaistavaa on paitsi varsinainen pakottaminen, myös henkilön luovuttaminen, kuljettaminen, vastaanottaminen ja majoittaminen hänen saattamisekseen pakkoavioliittoon.

- Rikoslainsäädäntöä täydennettiin naisiin kohdistuvan väkivallan torjumista koskevan kansainvälisen ns. Istanbulin sopimuksen voimaanpanon yhteydessä siten, että rikoslakiin lisättiin nimenomainen maininta pakkoavioliitoista. Tällä saatiin parannettua naisten oikeuksia rikoslain puitteissa, mutta pakkoavioliittojen estämiseksi tarvitaan muitakin keinoja kuin rikoslakia, ministeri Häkkänen muistuttaa.

Selvityksen tulokset ovat pitkälti yhdenmukaisia aiemman kotimaisen ja eurooppalaisen tiedon kanssa. Yleistä tietoisuutta ja tietoa pakkoavioliitoista on lisättävä.

- Ammattilaiset kaipaavat sekä lisää tietoa että selkeitä toimintaohjeita ja niitä tulisi olla heille myös tarjolla. Oikeusministeriö tuleekin käymään selvityksen pohjalta keskusteluja ministeriöiden ja muiden viranomaistahojen kanssa keinoista, joilla ilmiöön voidaan puuttua. Uskon, että kaikki tahot ottavat asian vakavasti, Häkkänen painottaa.

Muistiossa nostetaan ilmiön tunnistamisen osalta esiin muun muassa toisen asteen oppilaitokset ja niissä toimivat eri alojen ammattilaiset - opettajat, terveydenhoitajat, psykologit ja kuraattorit - sekä lastensuojelu. Myös Maahanmuuttovirastolla on keskeinen rooli pakkoavioliittojen tunnistajana.

Muistion mukaan sekä viranomaisissa että järjestöissä tulisi olla selkeät ohjeet siitä, miten erilaisissa pakkoavioliittotapauksissa toimitaan ja mihin eri tahoihin ollaan yhteydessä. Koulutuksen ja ammatillisen osaamisen lisääminen tarkoittaa tietoa sekä vieraista kulttuureista että oikeudellisesta sääntelystä ja siitä, mitä se tarkoittaa käytännössä.

Pakkoavioliittoja ei ilmi rikosprosessissa

Selvityksessä kiinnitetään huomiota myös siihen, että avioliittoon pakottaminen ei yleensä johda rikosprosessiin.

- Meidän on nyt varmistettava, että viranomaisyhteistyö toimii myös avioliittoon pakottamista koskevissa asioissa. Rikosten ilmoittamiseen tulee kannustaa, sillä vain sitä kautta niihin voidaan kunnolla puuttua, painottaa oikeusministeri Häkkänen.

Tuomioistuimissa tai esitutkinnassa käsitellyissä ihmiskauppaa, törkeää ihmiskauppaa tai pakottamista koskevissa teoissa ei kuitenkaan juuri koskaan ole kyse avioliittoon pakottamisesta. Tapausten saattaminen rikosprosessiin on käytännössä mahdollista vain, jos ilmiö tunnistetaan ja siihen puututaan riittävän varhaisessa vaiheessa ja tapauksista ilmoitetaan poliisille. 

Selvityksen mukaan on useita syitä, joiden vuoksi rikokset eivät tule poliisin tietoon. Avioliittoon pakottaminen tapahtuu tyypillisesti läheis- tai luottamussuhteessa. Kynnys tehdä rikosilmoitusta lähiomaisesta ja perhe tai sukuyhteisön menettämisen pelko estävät usein uhrin oma-aloitteista hakeutumista viranomaisten tai tukipalveluiden pariin.

Selvityksessä korostetaan, että rikosoikeudelliset keinot eivät yksin poista ilmiötä. Tarvitaan koulutusta, tietoa ja tukea, ja käytännöt toimenpiteet näissä ovat rangaistusta tärkeämpiä.

Lisätietoja:

muistion laatija, oikeustieteen tohtori Virve-Maria Toivonen, puh. 044 575 2235, ja

lainsäädäntöneuvos Ville Hinkkanen, oikeusministeriö, puh. 02951 50165

Pakkoavioliittojen esiintyminen ja ilmitulo Suomessa - selvitysmuistio

Tillbaka till toppen