Hoppa till innehåll
Media

Kuntavaalien äänioikeusilmoitusten lähettäminen alkaa

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 2.3.2021 16.28
Tiedote

Digi- ja väestötietovirasto lähettää kuntavaalien äänioikeusilmoitukset maaliskuun aikana. Ilmoitusten mukana lähetetään myös ohjeet terveysturvallisesta äänestämisestä.

Äänioikeusilmoitukset lähetetään postitse. Jos äänioikeutettu on ilmoittanut vastaanottavansa viranomaistiedotteet sähköisesti, ilmoitus äänioikeudesta lähetetään Suomi.fi-palveluun.

Äänioikeusilmoitukseen on merkitty vaalipäivän äänestyspaikka ja kunnan keskusvaalilautakunnan yhteystiedot. Liitteenä on myös luettelo äänioikeutetun lähialueen ennakkoäänestyspaikoista sekä ohjeet turvalliseen äänestämiseen koronaepidemian aikana.

Kuntavaaleissa ovat äänioikeutettuja ne viimeistään vaalipäivänä 18 vuotta täyttävät henkilöt, joilla on kotikunta Suomessa. Kuntavaalit toimitetaan huhtikuussa 2021. Vaalipäivä on sunnuntai 18. huhtikuuta. Ennakkoäänestys järjestetään kotimaassa 7.-13.4.2021 ja ulkomailla 7.-10.4.2021.

Digi- ja väestötietovirasto on perustanut vuoden 2021 kuntavaalien äänioikeusrekisterin pohjautuen väestötietojärjestelmässä 26.2.2021 olleisiin tietoihin. Äänioikeutettuja rekisterissä on noin 4 462 000.

Vaalijärjestelyissä huomioidaan terveysturvallisuus  

Oikeusministeriö valmistelee kuntavaaleja yhteistyössä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kanssa. Oikeusministeriö ja THL ovat laatineet ohjeet koronaturvallisesta äänestämisestä, jotka löytyvät osoitteesta www.vaalit.fi.
 
Tavoitteena on varmistaa turvallinen äänestäminen epidemiatilanteesta riippumatta. Suomessa on hyvät valmiudet järjestää kuntavaalit myös koronatilanteessa.

Luotettavaa tietoa vaaleista ja äänestämisestä
Kysymyksiä ja vastauksia kuntavaalien järjestelyistä koronapandemian aikana


Lisätiedot:
erityisasiantuntija Laura Nurminen, p. 0295 150 008, [email protected]
erityisasiantuntija Laura Peuraniemi, p. 0295 150 036, [email protected]
neuvotteleva virkamies Heini Huotarinen, p. 0295 150 127, [email protected]
vaalijohtaja Arto Jääskeläinen, p. 0295 150 128, [email protected]

Tillbaka till toppen