Hoppa till innehåll
Media

Yksittäisen terroristin rahoittaminen tulee rangaistavaksi

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 9.4.2021 16.33
Tiedote

Terrorismin rahoittamista koskevaa lainsäädäntöä muutetaan. Uutena rikoksena säädetään rangaistavaksi yksittäisen terroristin rahoittaminen.

Lainmuutoksen jälkeen rangaistavaa on antaa tai kerätä varoja sellaisen henkilön rahoittamiseksi, joka tekee rikoksia terroristisessa tarkoituksessa tai osallistuu niiden tekemiseen. Rangaistukseksi tuomitaan vankeutta vähintään neljä kuukautta ja enintään kuusi vuotta. Myös terroristin rahoittamisen yritys tulee rangaistavaksi.

Terroristiryhmän rahoittamisen rangaistusasteikkoa ankaroitetaan vastaavasti niin, että teosta voidaan tuomita vankeutta vähintään neljä kuukautta ja enintään kuusi vuotta. Nykyisin terroristiryhmän rahoittamisesta voidaan tuomita sakkoa tai enintään kolme vuotta vankeutta. 

Terrorismirikosten rangaistussäännösten muuttamisen johdosta tulee muutoksia myös muun muassa salaisia pakkokeinoja ja salaisia tiedonhankintakeinoja koskeviin säännöksiin.

Terrorismin rahoittamista koskevan lainsäädännön muutoksilla toteutetaan kansainväliset suositukset. Muutoksilla myös varmistetaan terrorismin rahoittamista koskevien rangaistussäännösten kattavuus, selkeys ja johdonmukaisuus.

Tasavallan presidentti vahvisti lainmuutokset tänään. Ne tulevat voimaan 15. huhtikuuta.

Lisätietoja: lainsäädäntöneuvos Janne Kanerva, puh. 0295 150 176, sähköposti: [email protected] 

Valtioneuvosto.fi/päätökset  
 

Tillbaka till toppen