Hoppa till innehåll
Media

Haettavana EU-rahoitusta siviili-, rikos- ja perusoikeuden alan hankkeisiin

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 20.12.2011 8.34
Tiedote -

Euroopan komission projektirahoitusta on parhaillaan haettavana oikeudellisen yhteistyön edistämiseen siviili-, rikos- ja perusoikeuden alalla. Rahoitusta voivat hakea esimerkiksi yliopistot, tutkimuslaitokset ja -instituutit, oikeus- ja hallintoviranomaiset sekä kansalaisjärjestöt koulutukseen, selvitysten ja tutkimusten tekemiseen sekä seminaarien ja kampanjoiden järjestämiseen. Haettavina on sekä hanke- että toiminta-avustuksia.

Edellytyksenä rahoitukselle on, että hankkeessa on mukana toimijoita vähintään kahdesta EU:n jäsenmaasta tai EU-jäsenyyttä hakeneesta maasta. Omaa rahoitusta on oltava vähintään 20 prosenttia. Minimiavustus on 75 000 euroa.

Hankkeen tulee edistää kunkin hankeohjelman tavoitteita ja painopisteitä. Rahoitusta myönnetään vain ei-kaupallisiin hankkeisiin.

EU:n perusoikeuksien ja kansalaisuuden, rikosoikeus- ja siviilioikeusohjelmien yhteinen tavoite on edistää EU:n jäsenmaiden välistä oikeudellista yhteistyötä. Näiden kolmen ohjelman hankeavustuksiin on vuosille 2011-2012 budjetoitu noin 58 miljoonaa euroa ja toiminta-avustuksiin noin 8 miljoonaa euroa.

Perusoikeuksien ja kansalaisuuden ohjelman tavoitteena on edistää perusoikeuksien kunnioitusta ja perusoikeuksista käytävää keskustelua, torjua rasismia ja muukalaisvihaa sekä edistää suvaitsevaisuutta ja lasten oikeuksien turvaamista. Ohjelmassa pyritään myös tukemaan kansalaisyhteiskuntaa ja sen osallistumismahdollisuuksia. Hakuaika päättyy 13.3.2012.

Siviilioikeusohjelman tavoitteena on edistää oikeudellista yhteistyötä, joka perustuu vastavuoroiseen tunnustamiseen ja keskinäiseen luottamukseen. Ohjelma on suunnattu oikeudellisissa ammateissa toimiville, kansallisille viranomaisille ja kansalaisille yleensä. Hakuaika päättyy 3.4.2012.

Rikosoikeusohjelmalla edistetään oikeudellista yhteistyötä rikosasioissa ja lisätä tietoutta EU:n jäsenvaltioiden oikeusjärjestelmistä ja oikeussuojasta. Hakuaika päättyy 20.3.2012.

Toiminta-avustukset
Parhaillaan ovat haettavina myös kaikkien oikeusalan ohjelmien toiminta-avustukset. Rahoitusta voivat hakea erilaiset järjestöt ja yhdistykset. Edellytyksenä on muun muassa, että organisaatiolla on toimintaa vähintään 10 EU-maassa. Hakuaika päättyy 31.1.2012.

Yleisissä ohjelmia koskevissa kysymyksissä antaa lisätietoa neuvotteleva virkamies Jussi Tikkanen, puh. (09) 1606 7779, sähköposti: [email protected].

Oikeusministeriön muistio 

Anna-Maja Henriksson
Tillbaka till toppen