Hoppa till innehåll
Media

Kirsi Pimiä yhdenvertaisuusvaltuutetuksi

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 23.4.2015 13.30
Tiedote

Valtioneuvosto nimitti tänään 23. huhtikuuta yhdenvertaisuusvaltuutetun virkaan varatuomari Kirsi Pimiän. Hän aloittaa tehtävässä 15. toukokuuta ja kausi kestää viisi vuotta.

Pimiällä on laaja kokemus valtionhallinnosta ja perus- ja ihmisoikeusasioista eri tehtävissä. Hän on työskennellyt pitkään valiokuntaneuvoksena eduskunnassa. Pimiä toimi oikeusministeriössä demokratia-, kieli- ja perusoikeusasioiden yksikön johtajana vuosina 2013-2014. Lisäksi hän on toiminut mm. valtioneuvoston kansliassa neuvottelevana virkamiehenä ja yleisten EU-asioiden yksikön päällikkönä sekä ulkoasiainministeriössä erityisasiantuntijana.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu toimii yhdenvertaisuuden edistämiseksi ja syrjinnän estämiseksi. Valtuutetun tehtävänä on valvoa yhdenvertaisuuslain noudattamista sekä toimia kansallisena ihmiskaupparaportoijana. Yhdenvertaisuusvaltuutetulla on toimisto oikeusministeriön yhteydessä, mutta valtuutettu on tehtävässään itsenäinen ja riippumaton.

Yhdenvertaisuutta ja syrjintää koskeva sääntely uudistui vuoden 2015 alusta, kun uusi yhdenvertaisuuslaki tuli voimaan.

Lisätietoja:
kansliapäällikkö Tiina Astola, puh. 02951 50168,
johtaja Johanna Suurpää, puh. 02951 50534

Tillbaka till toppen