Kerro miltä näyttää toiveittesi kansalaisyhteiskunta
EU:n tuore kansalaisyhteiskuntastrategia korostaa, että osallisuus ja dialogisuus vahvistavat päätöksentekoa. Me haluamme varmistaa, että kansalaisyhteiskuntaa koskeva tieto on Suomessa kattavaa ja kaikkien saatavilla. Kutsumme kaikki myös mukaan keskustelemaan siitä, millaiseksi kansalaisyhteiskunnan tila toimia kehittyy.
Kansalaisyhteiskunnan toimintamahdollisuudet ovat Suomessa laajat, ja kansalaisilla on monia keinoja osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnassa. Samaan aikaan monet samanaikaiset tekijät vaikuttavat kansalaisyhteiskunnan tilaan ja tulevaisuuteen, mistä haluamme käydä yhteistä keskustelua. Samalla kannustamme lisäämään kansalaisyhteiskuntaa koskevan tiedon käyttöä valmistelussa ja päätöksenteossa.
Tutustu tutkijoiden havaintoihin kansalaisyhteiskunnasta
Marraskuun puolivälissä julkaistiin Euroopan unionin ensimmäinen, odotettu kansalaisyhteiskuntastrategia. Strategian tavoitteet osallisuuden vahvistamisesta sekä avoimen ja elinvoimaisen kansalaisyhteiskunnan tukemisesta ovat meille Suomessa tuttuja, ja voimme pitää niitä vahvuuksinammekin. Strategia kehottaa myös tiedolla johtamisen kehittämiseen ja tiedon välittämiseen.
Strategia ehdottaa ratkaisuja, joilla kansalaisyhteiskunnan tila laajenisi Euroopassa. Esimerkiksi seurannan kehittäminen on tärkeää, jotta kansalaisyhteiskunnan tilan kaventumiseen tai kansalaisjärjestöjen kohtaamiin uhkiin voidaan reagoida varhain. Vaikka Suomi pärjää hyvin kansainvälisessä demokratiavertailussa, kehityskulut Euroopassa ja muualla maailmassa osoittavat, ettei kestävää demokratiaa voi pitää itsestäänselvyytenä.
Keskustelimme tutkijoiden kanssa viime syksynä suomalaisesta kansalaisyhteiskunnasta. Tutkijat kysyivät, onko kansalaisyhteiskunta tai kansalaisten tavat osallistua yhteiskunnassa murroksessa. Mitä asioita meidän pitäisi seurata? Tutkijat kehottivat kääntämään katsetta kansalaisyhteiskunnan reunamille ja olemaan herkkänä heikoille signaaleille. He tunnistivat myös tulevaisuusskenaarioiden tarpeen suomalaisessa kansalaisyhteiskuntapolitiikassa.
Tutki kansalaisjärjestöjä koskevia tietoja
Kansalaisjärjestöillä on monia samanaikaisia tehtäviä ja sitä kautta myönteinen vaikutus yhteiskunnassa. Kansalaisjärjestöjä koskevat tiedot auttavat ymmärtämään niiden roolia, asemaa ja merkitystä suomalaisessa yhteiskunnassa. Julkaisemme näitä tietoja kaikille avoimena raporttina.
Tavoitteemme on saada kansalaisjärjestöstrategian seurantaan tarkoitettu raportti vakituiseen käyttöön. Kannustamme käyttämään kansalaisjärjestöjä koskevaa tietoa valmistelussa ja hyödyntämään sitä päätöksenteossa – koko hallinnon tasolla. Toivomme, että tiedoista on konkreettista apua tavoitteita asetettaessa, esityksiä perusteltaessa ja vaikutuksia arvioitaessa ennakointi- ja tulevaisuustiedon rinnalla.
Kun tiedon määrä kasvaa, mahdollisuus yhdistellä erilaisia tietoja analysointia ja raportointia varten lisääntyy. Sitä kautta ymmärrämme kansalaisjärjestöjen monimuotoista toimintaa ja kansalaisyhteiskunnan monimuotoisuutta entistä paremmin. Samalla avoin ja saavutettava tieto vahvistaa osallisuutta ja lujittaa luottamusta yhteiskunnassa, mihin paitsi EU:n kansalaisyhteiskuntastrategia myös kansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukun-ta loppuraportissaan viittaavat.
Osallistu kansalaisyhteiskuntavision muodostamiseen
Avasimme kaikille avoimen verkkokeskustelun kansalaisyhteiskunnan tilasta ja tulevaisuudesta. Visioivan keskustelun tavoitteena on haastaa oletuksia, etsiä tulevaisuuden suuntia ja ymmärtää toimintavaihtoehtoja. Millaisen kansalaisyhteiskunnan sinä haluaisit nähdä kymmenen vuoden päästä?
Hyödynnämme keskustelua kansalaisyhteiskuntavision muodostamisessa, mikä on osa kansalaisjärjestöstrategian toteuttamista. Verkkokeskustelu on käynnissä 26.2.2026 asti. Toivomme, että tutkijoiden havainnoista ja muista julkaisuista on hyötyä keskustelun käymisessä.
Ilmoittaudu mukaan verkkokeskusteluun
Kansalaisyhteiskuntapolitiikan tietoperusta: Tutkijoiden havaintoja
Kansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukunnan loppuraportti
Kansalaisjärjestöjä koskevia tietoja
Kirjoittajat
Mikko Lehtonen on kansalaisjärjestöstrategian valmistelusta vastaava erityisasiantuntija oikeusministeriössä. Saara Sahinoja toimii data-analyytikkona samassa ministeriössä.
Tutustu myös kirjoittajien aiempaan kolumniin: Kansalaisyhteiskunnan tilaa koskevaa tietoperustaa rakentamassa.