Hoppa till innehåll
Media

Rangaistusten täytäntöönpanoa tartuntatautitilanteessa koskevat lakimuutokset lausunnolle

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 15.12.2020 13.41
Tiedote

Oikeusministeriön työryhmä esittää muutoksia tartuntatautilakiin, vankeuslakiin ja eräisiin muihin lakeihin, jotta rangaistusten täytäntöönpanossa olisi riittävän täsmällinen säädöspohja yleisvaarallisten tartuntatautitilanteiden varalle.

Koronavirusepidemia on vaikuttanut merkittävästi Rikosseuraamuslaitoksen toimintaan, ja epidemian vuoksi on jouduttu säätämään väliaikaisia rajoituksia vankilaan ottamiseen. Oikeusministeriön asettama työryhmä on arvioinut lainsäädännön muutostarpeet tartuntatautien torjumisen näkökulmasta. Lähtökohtana on ollut, että rangaistusten täytäntöönpano olisi tartuntatautitilanteessa turvallista ja asianmukaista.

Ehdotuksen mukaan Vankiterveydenhuollon yksikkö voisi tartuntatautilanteessa päättää vankilan toimintojen, vankien tapaamisten ja vankien poistumislupien rajoittamisesta. Rikosseuraamuslaitos tekisi tämän jälkeen yksityiskohtaisemman päätöksen rajoitusten sisällöstä. Rajoitusten käyttöönotto edellyttäisi, että ne ovat välttämättömiä taudin leviämisen estämiseksi ja sen varmistamiseksi, että vankeuden täytäntöönpano on turvallista yhteiskunnalle, henkilökunnalle ja vangeille. Vankiloiden tulisi järjestää mahdollisuuksien mukaan korvaavia toimia, joilla vähennettäisiin rajoitusten vangeille aiheuttamia kielteisiä vaikutuksia.

Lisäksi ehdotetaan, että oikeusministeriö voisi rajoittaa nykyistä laajemmin asetuksella vankeuden ja yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanon aloittamista.

Esitys on lähetetty lausunnolle. Ehdotetut lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.

Lisätietoja: lainsäädäntöneuvos Mirja Salonen p. 0295 150 019, [email protected]

Lausuntopalvelu
 

Tillbaka till toppen