Hoppa till innehåll
Media

Pohjoismainen saamen kielen palkinto Gollegiella kolmelle henkilölle

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 21.11.2014 10.58
Tiedote -

Vuoden 2014 pohjoismainen saamen kielen palkinto Gollegiella on myönnetty kolmelle henkilölle. Palkinnon saavat pohjoissaamen kielen opettaja ja tutkija Mikael Svonni, kirjailija Kerttu Vuolab ja koltansaamen opettaja Seija Sivertsen.

Arviointikomitea palkitsee Mikael Svonnin pitkäaikaisesta työstään pohjoissaamen kielen hyväksi Ruotsin puolella. Kerttu Vuolab ansaitsee Gollegiella-palkinnon työstään pohjoissaamen kaunokirjallisuuden edistäjänä ja Seija Sivertsen elämäntyöstään koltansaamen kielen ja kolttasaamelaisen kulttuurin sekä kolttayhteisön hyväksi.

Joka toinen vuosi jaettava Gollegiella-palkinto myönnetään yksityishenkilöille tai yhteisöille Norjassa, Ruotsissa, Suomessa tai Venäjällä saamen kielen edistämisestä. Palkinto jaetaan nyt kuudennen kerran ja sen suuruus on 15 000 euroa. Kielipalkinnon tavoitteena on myötävaikuttaa saamen kielen säilymiseen ja kehittämiseen.

Palkinnonsaajat valitsee komitea, jossa on edustajat Norjasta, Ruotsista, Suomesta ja Venäjältä. Tänä vuonna komitean puheenjohtajana toimi professori Pekka Sammallahti.

Palkinnon jakoi oikeusministeri Anna-Maja Henriksson tänään Helsingissä pidetyssä Pohjoismaiden saamelaisasioista vastaavien ministereiden ja saamelaiskäräjien puheenjohtajien tapaamisessa.

Lisätietoja:
neuvotteleva virkamies Camilla Busck-Nielsen, (OM), puh. 02951 50278
sähköposti: [email protected]

kulttuuriasiainneuvos Katri Santtila, opetus- ja kulttuuriministeriö, puh. 02953 30285
sähköposti: [email protected]


Tillbaka till toppen