Hoppa till innehåll
Media

Selvitys ehdottaa oikeusministeriön yhteydessä toimivien erillisvirastojen hallinnollista yhdistämistä

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 29.3.2019 13.23
Tiedote

Oikeusministeriössä on valmistunut selvitys ministeriön yhteydessä toimivien valtuutettujen ja muiden itsenäisten toimijoiden hallinnollisesta yhdistämisestä. Hallintotehtävien kokoamisella voitaisiin ohjata resursseja entistä enemmän toimijoiden sisältötyöhön.

Selvityksessä tarkasteltiin tietosuojavaltuutettua, lapsiasiavaltuutettua, tasa-arvovaltuutettua, yhdenvertaisuusvaltuutettua, Onnettomuustutkintakeskusta ja Euroopan kriminaalipolitiikan instituuttia Heunia.

Selvityksen tavoitteena oli selvittää vaihtoehtoja toimintojen hallinnollisesta kokoamisesta yhteen siten, että toimijoiden itsenäistä asemaa ei vaaranneta eikä niiden tehtäväkenttää muuteta. Selvityksen laati varatuomari Juhani Jokinen.

Selvityksen mukaan tehtävien yhteen kokoamisella saavutettaisiin synergiaetuja ja resursseja voitaisiin kohdistaa tehokkaammin kunkin erillisviraston perustehtävään. Muutoksella voitaisiin myös vahvistaa erillisvirastojen itsenäisyyttä ja riippumattomuutta. Lisäksi vaikuttavuus paranisi, kun henkilöstön ja johdon käyttämä työaika tukitehtäviin vähenisi.

Selvityksessä ehdotetaan kahta vaihtoehtoista mallia hallintojen yhdistämiseen. Ensimmäisessä tietosuojaviranomaisesta muodostettaisiin virasto, jonka hallinto hoitaisi myös muiden erillisvirastojen hallinto- ja tukitehtäviä. Toisessa mallissa perustettaisiin uusi oikeushallintovirasto hoitamaan erillisvirastojen hallintoasioita.

Selvityksen mukaan tietosuojaviraston perustaminen on perusteltu, jos painotetaan tarvetta muuttaa tietosuojaviranomainen virastoksi, mitä sen tehtävien luonne ja yhteiskunnallinen painoarvo puolustaisivat. Erillisvirastojen toisiinsa kohdistaman valvonnan puolueettomuuden ja riippumattomuuden varmistamiseksi malli edellyttäisi kuitenkin toimivallan tarkkaa määrittelyä.

Mallissa, jossa perustettaisiin erillinen oikeushallintovirasto, hallintoasioiden valmistelun ja päätöksenteon vastuut olisivat selvityksen mukaan selkeämmin järjestettävissä. Oikeushallintovirasto tukisi myös paremmin erillisvirastojen toisiinsa kohdistaman valvonnan puolueettomuutta.

Kummassakin mallissa kirjanpitoyksikkötehtävät siirtyisivät uudelle virastolle, mutta virkaehtosopimusasiat säilyisivät oikeusministeriöllä. Omista viestintätehtävistään erillisvirastot vastaisivat jatkossakin itse.

Selvitys on lähetetty lausunnolle, ja siitä voi antaa lausunnon Lausuntopalvelu.fi:ssä 31.5.2019 saakka.

Lisätiedot:

Kansliapäällikkö Pekka Timonen, puh. 09 1606 7502, [email protected]
selvityshenkilö Juhani Jokinen, puh.  050 3310641

Oikeushallintovirastoselvitys  

Tillbaka till toppen