Hoppa till innehåll
Media

Vaalan uusi vankila sijoitetaan kuntakeskukseen

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 19.12.2018 10.54
Tiedote

Oikeusministeriö on tänään ohjeistanut Rikosseuraamuslaitosta, että Vaalan uusi vankila tulee ensisijaisesti sijoittaa kunnan keskustan läheisyydessä olevalle tontille. Perusteena ovat Rikosseuraamuslaitoksen strategiset ja toiminalliset tavoitteet. Myös Vaalan kunta puolsi kannanotossaan kyseisen tontin valintaa.

Vaalan kunnan mukaan valittu tontti on kunnan elinvoiman, infrastruktuurin, työvoiman saatavuuden ja logistiikan kannalta uudelle vankilalle paras sijainti. Valittu sijainti huomioi myös oikeusministeriön hallinnonalan toimitilastrategian linjaukset. Vankilalle valittu tontti on kunnan keskustan läheisyydessä, Järvikyläntien ja Vaarakaarrontien risteyksessä. Tontti on Metsähallituksen omistuksessa.

- Uuden vankilan sijoittamisessa on keskeistä huomioida kunnan esittämä kanta vankilan tarkoituksenmukaisimmasta sijoituspaikasta. Kyse on pitkäaikaisesta rakennusinvestoinnista, jossa tulee ottaa huomioon alueen kehittämisen tulevaisuudennäkymät sekä vankeinhoidon pitkän aikavälin tavoitteet. Tämän vuoksi olemme huomioineet, mitä kunta pitää parhaana paikkana oman maankäytön suunnittelunsa kannalta, toteaa oikeusministeri Antti Häkkänen.

Rikosseuraamuslaitos valmisteli uuden vankilan tarveselvityksen yhteistyössä Senaatti-kiinteistöjen kanssa. Oikeusministeriö kuuli vielä erikseen Vaalan kuntaa tarveselvityksen perusteella. Oikeusministeriö kehottaa Rikosseuraamuslaitosta, Senaatti-kiinteistöjä, Metsähallitusta ja Vaalan kuntaa ryhtymään tontin hankinnan ja kaavoituksen edellyttämiin toimenpiteisiin.

Hallitus päätti vuosien 2019-2022 julkisen talouden suunnitelmassa Pohjois-Suomen vankiloiden uudisrakentamisen toteuttamisesta siten, että sekä Ouluun että Vaalaan rakennetaan uudet vankilat. Rikosseuraamuslaitoksen määrärahakehyksiin varattiin 6,6 miljoonaa euroa vuodesta 2022 alkaen.

Lisätietoja: osastopäällikkö Arto Kujala, puh. 02951 50408, sähköposti: [email protected]

Tillbaka till toppen