Hoppa till innehåll
Media

Ylimpien laillisuusvalvojien tehtäväjakoon ehdotetaan muutosta

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 21.10.2021 13.35
Tiedote

Valtioneuvoston oikeuskanslerin ja eduskunnan oikeusasiamiehen tehtävien jakoon ehdotetaan muutosta.

Hallituksen esityksessä ehdotetaan tehtävien jakoa, joka vastaisi aiempaa paremmin laillisuusvalvojien perustuslaissa ja muussa lainsäädännössä säädettyjä erityistehtäviä sekä kansainvälisistä sopimuksista johtuvia ja tosiasiallisia erikoistumisaloja. Oikeusasiamiehelle ohjautuisivat aikaisempaa laajemmin perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisen valvontaa koskevat asiat yksilötasolla ja erityisesti haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten kohdalla. Oikeuskanslerin tekemän laillisuusvalvonnan painopiste suuntautuisi puolestaan selvemmin perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisen rakenteellisten ja järjestelmätasoisten kysymysten tarkasteluun.

- Ylimmät laillisuusvalvojamme ovat oikeusvaltiomme tärkeimpiä viranomaisia. Haluamme luoda heille paremmat olosuhteet tehdä valvontatyötään selkeyttämällä heidän välistä työnjakoaan. Toimiva laillisuusvalvonta tukee vakaan oikeusvaltion kehittämistä ja ylläpitämistä, sanoo oikeusministeri Anna-Maja Henriksson.

Valmistelussa on otettu huomioon yhteiskuntakehityksestä ja kansainvälisistä ilmiöistä johtuvat laillisuusvalvonnan tarpeet. Kokonaan uusi tehtävienjakoperuste olisi joihinkin teemoihin liittyvien laajojen asiakokonaisuuksien valvonta, kuten esimerkiksi ympäristöperusoikeuden turvaamiseen ja hallinnon automatisointiin kohdistuva laillisuusvalvonta.

Muutoksella pyritään myös tehostamaan ylimpien laillisuusvalvojien resurssien käyttöä vähentämällä päällekkäistä työtä ja lisäämällä henkilöstön erikoistumismahdollisuuksia.

Kummankaan laillisuusvalvojan toimivaltaan ei ehdoteta uusia tehtäviä eikä rajoituksia, ja tehtävien jakaminen olisi vastaisuudessakin vain ensisijainen toimintatapa. Kummallekin laillisuusvalvojalle voisi näin ollen kannella entiseen tapaan ja laillisuusvalvojat huolehtisivat itse työnjaon toteutumisesta. Muutokset ylimpien laillisuusvalvojien tehtävienjaossa edellyttävät kuitenkin tehokasta viestintää kantelujen ohjaamiseksi jo ensi vaiheessa tehtävienjakolain mukaisesti.

Valtioneuvoston päätökset

Lisätietoja: 
lainsäädäntöneuvos, yksikön päällikkö Timo Makkonen, puh. 0295 150 230, [email protected]

Tillbaka till toppen