Hoppa till innehåll
Media

Esitys eduskunnalle: Maahantulokiellon rikkomisesta voitaisiin tuomita myös vankeusrangaistuksia

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 27.9.2018 13.59
Tiedote

Rikoslakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi säännös maahantulokiellon rikkomisesta. Rikokseen syyllistyisi ulkomaalainen, joka tulee Suomeen, vaikka hänelle on määrätty voimassa oleva maahantulokielto. Kiellon rikkomisesta seuraisi sakkoa tai enintään yksi vuosi vankeutta. Samalla täsmennettäisiin maahantulokiellon rikkomisena rangaistavien tekojen tunnusmerkistöä.

Nykyisin maahantulokiellon rikkomiset käsitellään lähes yksinomaan ulkomaalaisrikkomuksina, joista voidaan määrätä seuraamukseksi vain sakkoa.
 
Tänään eduskunnalle annetun hallituksen esityksen mukaan lainmuutoksella edistettäisiin sitä, että maahantulokiellon rikkomisesta voidaan nykyistä paremmin määrätä teon paheksuttavuutta vastaava rangaistus. Muutoksella tavoitellaan myös kiellon rikkomista estävää vaikutusta. 

Vankeusrangaistuksen säätäminen ulkomaalaiselle määrätyn maahantulokiellon rikkomisesta sisältyy hallituksen joulukuussa 2015 julkistamaan turvapaikkapoliittiseen toimenpideohjelmaan.

Enimmäisrangaistuksen korottamisen vuoksi asian käsittely sakkomenettelyssä ei enää olisi mahdollista. Maahantulokiellon rikkomiset siirtyisivät käsiteltäviksi täysmittaisessa esitutkinnassa, syyteharkinnassa ja oikeudenkäynnissä. Tämä hidastaisi jonkin verran asian käsittelyä ja lisäisi poliisi-, rajavartio- ja syyttäjäviranomaisten sekä tuomioistuinten työmäärää. 

Asioiden siirtymisestä sakkomenettelystä täydellisessä rikosprosessissa käsiteltäviksi aiheutuisi vaikutuksia julkiseen talouteen. Esityksen mukaan vuosittainen lisäkustannus olisi noin 670 000 euroa. 

Vuonna 2015 poliisin ja Rajavartiolaitoksen tietojärjestelmiin kirjattiin 568 maahantulokiellon rikkomista, mutta sitä seuraavina vuosina määrä on lähtenyt jonkin verran laskuun. Kiellon rikkojista suurin osa on Viron kansalaisia. Valtionrajarikoksena maahantulokiellon rikkomisia on käsitelty vain vähän, vuosittain tapauksia on ollut 10−20.

Lisätietoja: 
lainsäädäntöneuvos Janne Kanerva, p. 02951 50176, sähköposti: [email protected]

Valtioneuvosto.fi/päätökset

Tillbaka till toppen