Hoppa till innehåll
Media

Uusi vaikutusarviointiohje tukee laadukasta lainvalmistelua

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 4.11.2022 14.55
Tiedote

Lainvalmistelun vaikutusarviointiohje auttaa lainvalmistelijoita suunnittelemaan vaikutusarviointia, tunnistamaan ja arvioimaan erilaisia vaikutuksia sekä hakemaan tarvittaessa lisätietoa.

Vaikutusarvioinnin keskeinen tehtävä on vahvistaa lainvalmistelun tietopohjaa. Arviointi tuottaa päätöksenteon tueksi mahdollisimman luotettavia arvioita uudistusten erilaisista toteuttamisvaihtoehdoista ja niiden olennaisista vaikutuksista.

Vaikutusarvioinnin merkitys ja laajuus ovat kasvaneet edellisen, vuonna 2007 laaditun vaikutusarviointiohjeen jälkeen. Uudistettuun ohjeeseen on lisätty aiempaa kattavampia ohjeita muun muassa arvioinnin työvaiheista osana lainvalmisteluprosessia, arvioinnin tiedonkeruusta ja menetelmistä sekä EU-säädösten arviointiin liittyvistä erityiskysymyksistä. Lisäksi ohjeistusta on laajennettu joihinkin uusiin vaikutuslajeihin, kuten perus- ja ihmisoikeus-, turvallisuus- sekä maaseutuvaikutuksiin.

Ohjeen on valmistellut oikeusministeriön asettama työryhmä, johon osallistuivat kaikki ministeriöt ja lainsäädännön arviointineuvoston sihteeristö. Työryhmä kuuli valmistelun aikana sidosryhmiä kuulemistilaisuuksissa ja ohjeluonnoksesta järjestetyllä lausuntokierroksella. Kansliapäällikkökokous hyväksyi ohjeen kokouksessaan 31.10.2022.

Ohje julkaistaan myöhemmin myös ruotsinkielisenä. Ohje on tarkoitus julkaista painettujen versioiden lisäksi verkkojulkaisuna, jota päivitetään säännöllisesti ohjeeseen linkitettyjen lisäohjeiden ja tietolähteiden ajantasaisuuden varmistamiseksi sekä valmistelijoita tukevan lisämateriaalin kehittämiseksi.

Lainvalmistelun vaikutusarviointiohje

Lisätietoja:
työryhmän puheenjohtaja, kehittämisneuvos Kaisa Tiusanen, p. 0295 150 169, [email protected]
työryhmän sihteeri, erityisasiantuntija Tuomas Lihr, p. 0295 150 137, [email protected]
työryhmän sihteeri, erityisasiantuntija Satu Pentikäinen, p. 0295 047 360, [email protected]

Tillbaka till toppen