Hoppa till innehåll
Media

Oikeusministeri Henriksson: Viharikosten ja laittoman vihapuheen torjuntaan panostettava koko EU:ssa

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 2.12.2020 16.25
Tiedote

Viharikoksiksiin ja verkon laittomaan vihapuheeseen on puututtava Euroopassa tehokkaasti myös osana terrorismin torjuntaa, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson painottaa. Henriksson osallistui tänään EU:n oikeusministerien epäviralliseen videokokoukseen.

Henriksson sanoi oikeusministereiden kokouksessa, että Euroopan on äärimmäisen tärkeä toimia yhdessä terrorismin torjumiseksi. Jäsenvaltioiden välistä oikeudellista yhteistyötä on hyvä kehittää sen varmistamiseksi, että pystymme torjumaan terrorismia tehokkaasti ja vastaamaan myös digiajan haasteisiin.

- Meidän on varmistettava, että viranomaisilla on terrorismin torjunnassa tarvittavat ja oikeasuhtaiset työkalut käytössään. Terrorismista puhuttaessa on tärkeä muistaa myös terrorismin uhrien tukemiseksi tehtävä työ. Kaikki EU-maat ovat nimeämässä kansallisia yhteyspisteitä, joiden tehtävänä on tehostaa yhteistyötä ja tiedonkulkua uhrien auttamiseksi. Myös meillä Suomessa valmistellaan asiaa, Henriksson sanoo.

Oikeusministerien kokouksessa keskusteltiin myös muun muassa oikeusvaltioperiaatteeseen liittyvistä oikeusalan viimeaikaisista kehityssuuntauksista. Ministeri Henriksson korosti, että oikeusvaltio, perusoikeudet ja demokratia ovat EU:n ydintä. 

- Tehokas oikeusjärjestelmä ja riippumattomat tuomioistuimet ovat oikeusvaltion ytimessä. Kansalliset tuomioistuimet ovat keskeisessä roolissa varmistamassa kansalaisten ja yritysten oikeusturvan ja takaamassa, että EU-lakeja noudatetaan. Uskon myös vahvasti EU-maiden oikeusministereiden dialogin hyödyllisyyteen. Parhaita käytäntöjä ja kokemuksia jakamalla voimme oppia toisiltamme, Henriksson korosti. 

Oikeusmisterit keskustelivat kokouksessa myös Euroopan syyttäjänviraston (EPPO) perustamiseen liittyvistä asioista ja saivat tilannekatsauksen saatavien siirtoa koskevan asetusehdotuksen tilanteesta. Lisäksi seuraava EU-puheenjohtajamaa Portugali esitteli puheenjohtajakautensa prioriteetit oikeusalalla.

Lisätietoja: 
erityisavustaja Niklas Mannfolk, p. 050 306 3990, [email protected]
EU-erityisasiantuntija Katja Arenmaa, p. 0295 150 504, [email protected]

Lisätietoa EU:n oikeusministereiden kokouksesta
 

Tillbaka till toppen