Hoppa till innehåll
Media

Ministeri Lindström: Käräjäoikeusverkoston uudistamisella varmistetaan oikeusturvaa

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 11.2.2016 10.29
Tiedote

Käräjäoikeusverkostoa uudistetaan ja käräjäoikeuksia olisi jatkossa 20 nykyisen 27 sijaan. Oikeus- ja työministeri Jari Lindström korostaa, että uudistuksen yksi tavoite ovat säästöt, mutta samalla uudistuksella haetaan myös tehokkuutta.

- Vähäisempi määrä yksiköitä poistaa päällekkäistä hallinnollista työtä. Samalla voidaan paremmin hyödyntää tuomareiden erityisasiantuntemusta. On tärkeää, että käräjäoikeudet ovat tarpeeksi suuria, jotta niihin saadaan riittävä määrä ja riittävän monipuolisia juttuja. Näin osaamisen taso säilyy ja sitä pystytään jatkuvasti kehittämään.

Ministeri Lindström painottaa, että käräjäoikeusverkoston uudistamisella varmistetaan kansalaisten oikeusturvaa. - Oikeusturva edellyttää, että oikeuslaitoksen palvelut ovat järkevästi saavutettavissa. Samoin kohtuullinen käsittelyaika ja ratkaisujen laatu tulee turvata. Siihen tällä uudistuksella pyritään. Tosiasia on, että henkilökohtaisen asioinnin tarve on vähentynyt ja tulee vähenemään sähköisen asioinnin etenemisen myötä.

Ministeri Lindström muistuttaa, että käräjäoikeuspalveluiden tarve on suurin siellä, missä ihmisiäkin on eniten. - Väestö keskittyy kaupunkeihin. Toimipisteiden keinotekoinen säilyttäminen alueilla, joissa työmäärä on vähäinen, sitoisi kohtuuttomasti voimavaroja.

- Tämä uudistus on osa oikeudenhoidon uudistamista ja hallituksen tärkeä kivijalkahanke. Tässä on katse suunnattu tulevaisuuteen. Keskeinen tavoite on, että uudistuksessa luodaan verkosto, joka voisi toimia 20 - 30 vuotta. Ei oikeuslaitosta voida joka hallituskausi rukata, ministeri Lindström toteaa.

- Meillä on tarve varustaa käräjäoikeudet hyvillä it-järjestelmillä. Kaikissa toimipaikoissa tulee olla myös riittävä turvavarustus. Jotta laite- ja järjestelmähankinnat voidaan tehdä, meidän on keskitettävä toimintaa, ministeri sanoo.

Lisätietoja:
erityisavustaja Leena Riekkola, puh. 02951 60375,
hallitusneuvos, apulaisosastopäällikkö Heikki Liljeroos, puh. 02951 50428


Jari Lindström
Tillbaka till toppen