Hoppa till innehåll
Media

Ministeri Lindström osallistuu väkivaltaista radikalisoitumista käsittelevään EU-kokoukseen

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 19.10.2015 12.05
Tiedote
Oikeus- ja työministeri Jari Lindström osallistuu tänään 19. lokakuuta Brysselissä ministerikokoukseen, jonka aiheena on väkivaltaisen radikalisoitumisen ehkäiseminen. Konferenssin järjestävät Euroopan komissio ja EU:n puheenjohtajamaa Luxemburg.

Kokouksessa on tarkoitus vaihtaa tietoja ja kokemuksia toimenpiteistä, joita EU-maissa on käytössä väkivaltaisen radikalisoitumisen ehkäisemiseksi sekä keskustella mahdollisista yhteisistä EU-tason toimista. Esillä on mm. radikalisoituminen vankiloissa, koska joissakin tapauksissa on todettu radikalisoitumisen saaneen alkunsa vankiloissa ja johtaneen terroristisiin tekoihin.

Kokouksessa pohditaan radikalisoitumisen muotona erityisesti kriisialueille kuten Syyriaan ja Irakiin matkustamista tavoitteena osallistua taisteluihin vierastaistelijoina. Suomesta on viranomaisten tietojen mukaan matkustanut viimeisten kolmen vuoden aikana kriisialueille yli 70 henkilöä. Osa on jo palannut takaisin.

Ministeri Lindström osallistuu kokouksessa paneeliin, jossa EU-maiden oikeusministerit keskustelevat tilanteen mukanaan tuomista haasteista rikosoikeudellisen järjestelmän näkökulmasta ja EU:n roolista asiassa. Rikosprosessin näkökulmasta haasteisiin kuuluvat mm. tekojen rikosoikeudellinen arviointi, näyttökysymykset ja todisteiden hankinta sekä kansainvälisen yhteistyön toimivuus.

Myös Suomessa viranomaiset seuraavat väkivaltaisen ekstremismin eri muotoja ja niiden kehitystä ja pyrkivät yhteistyössä paikallisten toimijoiden ja järjestöjen kanssa kehittämään keinoja ehkäistä sitä. Esimerkiksi taistelualueilta palanneita on ohjattu moniammatillisen Ankkuri-toiminnan piiriin, joka perustuu poliisin, sosiaalityön, sairaanhoidon ja nuorisotyön yhteistyöhön.

Suomen vankiloissa ei toistaiseksi ole havaittu merkkejä radikalisoitumiseen viittaavasta toiminnasta. Täällä on kuitenkin otettu oppia muiden EU-maiden kokemuksista ja panostettu myös vankilahenkilökunnan koulutukseen, jotta tietoisuus asiasta vahvistuu.

Eurooppalaiset viranomaisverkostot sekä kansainvälinen yhteistyö ovat tärkeitä, jotta saadaan tietoa muiden maiden kokemuksista, havaitaan uhkia ja riskejä sekä varmistetaan rikosvastuun toteutumista rikoksissa, joilla on kansainvälinen ulottuvuus. Nyt järjestettävä konferenssi on osa tätä ennakointia ja ennalta ehkäisyyn tähtäävää yhteistyötä.

Lisätietoja:
ministerin erityisavustaja Leena Riekkola, puh. 02951 60375
ylijohtaja Arto Kujala, puh. 02951 50408

Tillbaka till toppen