Hoppa till innehåll
Media

Sukupuoliyhteydestä puolustuskyvyttömän kanssa esitetään kovempia rangaistuksia

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 2.12.2010 11.30
Tiedote -

Rikoslakia esitetään muutettavaksi niin, että raiskausrikoksiksi määritetään kaikki teot, joissa rikoksentekijä on sukupuoliyhteydessä uhrin kanssa käyttämällä hyväkseen tämän puolustuskyvyttömyyttä. Sillä, mikä osuus tekijällä on puolustuskyvyttömyyden syntyyn, ei enää olisi merkitystä.

Hallitus hyväksyi esityksen ja se on tarkoitus antaa eduskunnalle presidentin esittelyssä 3. joulukuuta.

Nykyisin sukupuoliyhteys puolustuskyvyttömän henkilön kanssa määritetään raiskaukseksi ainoastaan, jos tekijä on jollakin aktiivisella teolla saattanut uhrinsa tähän tilaan. Hän on voinut antaa uhrille esimerkiksi unilääkettä, alkoholia tai muuta huumaavaa ainetta. Rangaistus raiskauksesta on vähintään yksi vuosi ja enintään kuusi vuotta vankeutta.
Jos uhri on puolustuskyvytön muusta syystä, esimerkiksi nautittuaan liikaa alkoholia, tekijä tuomitaan nykyisin raiskauksen sijasta seksuaalisesta hyväksikäytöstä, josta rangaistus on sakkoa tai vankeutta vähintään 14 vuorokautta ja enintään neljä vuotta.

Erottelusta on nyt tarkoitus luopua niin, että raiskauksiksi arvioidaan myös tilanteet, joissa tekijä käyttää hyväkseen toisen puolustuskyvyttömyyttä ilman, että on itse sen aiheuttanut. Myöskään sillä, onko puolustuskyvyttömyys tilapäistä tai pysyvää, ei olisi merkitystä.

Uudistus on omiaan parantamaan erityisesti naisten seksuaalisen itsemääräämisoikeuden rikosoikeudellista suojaa. Sama koskee myös pysyvämmin puolustuskyvyttömien sairaiden ja vammaisten suojaa.

Uudistuksen toteuduttua näistä teoista ei enää voida tuomita sakkorangaistuksia.

Vastaava muutos tehtäisiin myös seksuaaliseen tekoon pakottamista koskeviin säännöksiin. Uhrin puolustuskyvyttömyyden syyllä ei olisi merkitystä rangaistusvastuun kannalta. Rangaistus pakottamisesta seksuaaliseen tekoon on sakkoa tai vankeutta vähintään 14 vuorokautta ja enintään kolme vuotta.

Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen selvitys raiskausrikosten, seksuaaliseen tekoon pakottamisen ja seksuaalisen hyväksikäytön rangaistuskäytännöstä valmistuu lähikuukausina. Tarvittavia lainsäädäntömuutoksia harkitaan selvityksen valmistuttua.

Lisätietoja:
lainsäädäntöneuvos Janne Kanerva, puh. 09 1606 7723, sähköposti: [email protected]

Hallituksen esitys löytyy tiedotteesta verkkosivuilla www.om.fi

Tillbaka till toppen