Hoppa till innehåll
Media

Tuomioistuinmaksuja esitetään korotettavaksi lähemmäksi asioiden käsittelyn kustannuksia

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 28.9.2015 11.47
Tiedote
Hallitus esittää tuomioistuinmaksujen korottamista ja maksutta käsiteltävien asiaryhmien määrän vähentämistä. Tuomioistuinasioinnista tulisi pääsääntöisesti maksullista.

Esityksen tavoitteena on lisätä tuomioistuintuloja ja tehostaa maksujen ohjausvaikutusta. Maksut voivat johtaa perusteettomien valitusten vähenemiseen ja siten pienentää tuomioistuimeen tulevien asioiden määrää. Tällöin voimavaroja voidaan ohjata niihin asioihin, joissa oikeusturvan tarve on suurin.

Nykyisillä maksuilla katetaan tuomioistuinten kokonaiskustannuksista noin 12 prosenttia. Tavoitteena on nostaa vastaavuus 18 prosenttiin, mikä olisi lähempänä yleiseurooppalaista 28 prosentin tasoa.

Vähävarainen vapautuisi edelleen tuomioistuinmaksuista. Jatkossakaan maksuja ei perittäisi perustoimeentuloa eikä sosiaali- ja terveyspalveluja koskevissa valituksissa. Jos henkilölle on myönnetty oikeusapua, hänen ei tarvitse maksaa tuomioistuinmaksua.

Nykyisin ilmaiseksi käsiteltävistä asioista muuttuisivat maksullisiksi muun muassa valitukset, jotka koskevat verotusta ja julkisia maksuja, kuten pysäköintivirhe- ja terveyskeskusmaksuja. Myös ulkomaalaislain mukaisten asioiden esitetään muuttuvan maksullisiksi lukuun ottamatta turvapaikka-asioita.

Oikeudenkäyntimaksut nousisivat asiasta ja tuomioistuimesta riippuen yleisesti 50 - 500 euroa. Markkinaoikeudessa ja työtuomioistuimessa korotukset olisivat kuitenkin huomattavasti suurempia. Täysi maksu perittäisiin nykyistä useammin myös siinä tapauksessa, että tuomioistuin ei myönnä valituslupaa tai valitus tai kanne perutaan.

Laajan riita-asian oikeudenkäyntimaksuksi 500 euroa

Laajassa riita-asiassa oikeudenkäyntimaksu olisi esityksen mukaan 500 euroa jokaisessa tuomioistuinasteessa. Lähestymiskieltoasiassa maksu olisi 250 euroa, kun asia nykyisin on maksuton. Maksua ei kuitenkaan perittäisi, jos lähestymiskielto määrätään. Rikostuomiota koskevassa valitusasiassa maksu olisi 250 euroa.

Hallinto-oikeudessa oikeudenkäyntimaksu olisi 250 euroa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa 500 euroa.

Voittanut osapuoli saisi juttunsa käsitellyksi maksutta jatkossa hallinto-oikeuksien lisäksi myös korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Yleisissä tuomioistuimissa asian voittanut osapuoli voi vaatia maksamaansa tuomioistuinmaksua vastapuolelta samalla tavalla kuin muitakin oikeudenkäyntikulujaan.

Markkinaoikeudessa käsiteltävissä julkista hankintaa koskevissa asioissa esitetään otettavaksi käyttöön hankinnan arvon perusteella määräytyvä oikeudenkäyntimaksu, joka olisi enimmillään 6 000 euroa. Yksityishenkilöltä veloitettaisiin 500 euroa.

Vakuutusoikeudessa ei aiemmin ole peritty maksuja lainkaan. Jatkossa valittaminen maksaisi 500 euroa, mutta yksityishenkilöille valitukset etuutta koskevissa asioissa olisivat edelleen maksuttomia.

Tuomioistuimet perivät asiakkailta oikeudenkäyntimaksujen lisäksi hakemusmaksuja. Valtaosa hakemusasioista on avioeroja. Hakemusmaksuja on tarkoitus korottaa lähelle asian käsittelykustannuksia. Hakemusmaksuista säädettäisiin myöhemmin annettavalla oikeusministeriön asetuksella.

Uusien maksujen ja korotusten on esityksen mukaan tarkoitus tulla voimaan vuoden 2016 alusta lähtien. Valtiolle lasketaan kertyvän tuomioistuin- ja hakemusmaksujen korotusten myötä lisätuloja arviolta 12-15 miljoonaa euroa vuodessa.

Tuomioistuinmaksujen korottaminen on osa oikeudenhoidon uudistamisohjelmaa vuosille 2013-2025.

Lisätiedot:
hallitussihteeri Satu-Maaria Natunen, puh. 02951 50456,
osastopäällikkö Kari Kiesiläinen, puh. 02951 50138,
sähköposti: [email protected]

Tillbaka till toppen