Hoppa till innehåll
Media

Maksuviivästyksiä kaupallisissa toimissa pyritään vähentämään EU:ssa

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 26.10.2023 13.23
Tiedote

Euroopan komissio ehdottaa uutta lainsäädäntöä, jotta maksuviivästyksiä kaupallisissa toimissa voitaisiin torjua aiempaa tehokkaammin. Tavoitteena on helpottaa erityisesti velkojina toimivien pienten ja keskisuurten yritysten asemaa. Valtioneuvosto lähetti Euroopan komission asetusehdotuksen eduskunnalle 26. lokakuuta. Valtioneuvosto kannattaa lainsäädännön tavoitteita, mutta pitää useita ehdotettuja keinoja ongelmallisina.

Ehdotettu asetus korvaisi voimassa olevan maksuviivästysdirektiivin. Kuten nykyisin, säännökset koskisivat yritysten välisiä liiketoimia ja hankintayksikköjen hankintoja. Hankintayksiköitä ovat esimerkiksi valtio, kunnat ja hyvinvointialueet.

Jatkossa maksuaika ja hyväksymis- tai tarkastusmenettely saisivat kestää enintään 30 päivää. Toisin kuin nykyisin, enimmäisaikaa ei voisi missään tilanteissa pidentää. Velkoja ei voisi myöskään luopua oikeudestaan saada viivästyskorkoa tai vakiokorvausta. Lisäksi jäsenvaltioiden tulisi asettaa viranomainen valvomaan sääntelyn noudattamista.

Asetuksella pyritään parantamaan erityisesti viranomaisten ja suurten yritysten maksukuria sekä suojelemaan ennen kaikkea pieniä ja keskisuuria yrityksiä maksuviivästysten negatiivisilta vaikutuksilta.

Valtioneuvosto kannattaa unionin lainsäädännön uudelleen tarkastelua sen varmistamiseksi, että maksuviivästyksiin ja niistä aiheutuviin ongelmiin voitaisiin puuttua entistä tehokkaammin koko unionin alueella. Useat ehdotetuista keinoista ovat sitä vastoin ongelmallisia, koska ne rajoittaisivat liiaksi osapuolten sopimusvapautta. Valtioneuvosto pitää myös tärkeänä, että asetusehdotuksen jatkovalmistelussa varmistetaan se, ovatko valvontaviranomaisen asettamisesta aiheutuvat kustannukset järkevässä suhteessa tästä saatavaan hyötyyn. 

Lisätietoja: 
lainsäädäntöneuvos Jussi Päivärinne, p. 0295 150 122, [email protected] 
lainsäädäntöneuvos Kalle Mäenpää, p. 0295 150 063, [email protected]

Valtioneuvoston päätökset

Tillbaka till toppen